tag:blogger.com,1999:blog-4611790523167459332024-03-05T12:48:29.462+02:00LevyhyllyniKerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.comBlogger65125tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-7698001215776747402017-11-28T08:56:00.001+02:002017-11-28T20:49:27.492+02:00Herbie Hancock - Crossings<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVKcNzY3LzRVsAKU2_ZFEO0N12GEVZlVV5YB99v818V04mF3WCpfRDmf4vBoRsyTA-tf9wzokHsTqBWu8fTXqJKPbfg4f64kErpxne0ipHk16tkJ00ahDvlmL28lWi8J2pGPCYw32FMJy1/s1600/herbie+hancock+crossings.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="550" data-original-width="550" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhVKcNzY3LzRVsAKU2_ZFEO0N12GEVZlVV5YB99v818V04mF3WCpfRDmf4vBoRsyTA-tf9wzokHsTqBWu8fTXqJKPbfg4f64kErpxne0ipHk16tkJ00ahDvlmL28lWi8J2pGPCYw32FMJy1/s320/herbie+hancock+crossings.jpg" width="320" /></a></div>
Enpä olisi arvannut pitäväni näin paljoa Herbie Hancockin <i>Crossings</i>-levyn kaltaisesta ihan oudosta fuusiojatsista, jos en olisi kuullut Herbie Hancockin <i>Crossings</i>-levyn ihan outoa fuusiojatsia. Tämä Hancockin kokeilullisen kauden toinen albumi on oman Herbie Hancockin kokeilullisen kauden ensimmäinen albumini - sama pätee myös koko legendaarisen jazz-miehen tuotannoon: ensimmäinen albumi kaiken kaikkiaan äijältä siis.<br />
<br />
Luonnollisesti olin kuitenkin tietoinen miehen suuresta vaikutuksesta jatsille ja olin jamitellutkin <i>Cantaloupe Islandin</i> tahtiin, mutta koska musiikillinen sivistykseni ei oikein kanna jazz standardien saralla, Hancockiin tutustuminen ei koskaan tuntunut kovin ajankohtaiselta.<br />
<br />
Tai näin tilanne ainakin oli tämän vuoden loppuneljännekselle saakka, jolloin jazzharmoniamuurahaisen vahvat leuat ottivat minut niskaperseotteella kantoon, ja lätkäisivät minut kekonsa somisteeksi. Sattumalta pohdiskellessani lääkettä alati pahenneeseen jazzharmoniapuutteeseeni törmäsin itselleni (jazz-sivistyksestäni mainittu yllä) uuteen tietoon: Herbie Hancock on tehnyt arvostettuja ja pidettyjä fuusiojazzlevyjä. Tämä <i>Crossings </i>sattui vieläpä olemaan varsin edullinen yksilö.<br />
<br />
Niinpä tartuin härkää sarvista ja ravistelin rovot kukkarostani erään nettikaupan kassalle. "NYT SITÄ JATSIA", raivosin hurjana; suorastaan sekopäisenä ja sain pelästyneeltä mielikuvitusmyyjältä melkoisen levyn suurin piirtein hintaan 8,95e. Uusi tuttavuus oli (ja on edelleen) aika haastava, kummallinen ja makoisa.<br />
<br />
<i>Crossings</i>-levyn (ainakin mitaltaan) rajuimmassa kipaleessa - nimeltään <i>Sleeping Giant</i> - on jos jonkinlaisia miellyttäviä rytmisoitinrytmejä ja sellaisia grooveja, ettei paremmasta väliä. Noin kahdentoista minuutin paikkeilla alkava räyhäkäs bassorouhinnan seuraavalle tasolla levitoima funkihtava groove voisi olla vaikkapa sanakirjassa sanan "funkihtava groove" kohdalla. Mutta sisältää kappale aika outojakin, kenties nukkuvan jättiläisen kuuloisia kohtia, jotka luovat ja tuovat mielenkiintoista (jopa jännittävää) jännitettä groovejen väleille. Jänskästi kappaleen loppu tuo mieleeni vahvasti Henry Cow -yhtyeen <i>Teenbeat</i>-kappaleen. Pitäneekin joskus kuunnella em. kipaleet peräjälkeen.<br />
<br />
Aika aavemaisen alun jälkeen varsin seksikkääksi jatsiksi paikoitellen yltyvä <i>Quasar</i> on ehkä ensimmäistä kappalettakin oudompi tuttavuus. Nimittäin silloin kun kappale ei tihku seksikkyyttä, on se hyvin kummallista ja kokeilullista kamaa. Onneksi kokeilullisuus ei tarkoita tässä yhteydessä mielestäni epämiellyttävää tai tylsää. Nähdäkseni <i>Quasar</i> ei jääkkään kokeilullisuuden kuoppiin liiallisesti lymyilemään vaan ennemminkin piipahtaa hakemassa niistä lisäjännitettä. Kuopat eivät ole myöskään liian suuria, vaan tietynlainen etenemisen tunne on kappaleessa alati läsnä - mahdollisesti perkussioidensa rytmikkään käytön takia. Kaiken kaikkiaan kappale tuntuu yllättävänkin lyhyeltä - ehkäpä edellisen jättiläisen rinnalla.<br />
<br />
<i>Water Torture</i> ei nimestään huolimatta ole kamala kappale. Varsin kiinnostava se kuitenkin on ja sitä kuunnellessa ymmärtää kyllä, miksi se nimensä on saanut. Jälleen tälle albumille tyypilliseen tapaan kyseessä on miltei räjähtelevien jazz-pläjäysten ja kokeilevan hiippailun vuorottelua. Tämä tosin on mielestäni kappalekolmikon vaikein pala purtavaksi. Lopun hurjat mellotronit silti kuitenkin upposivat mieleeni kertalaakista.<br />
<br />
Kyseessähän oli siis mainio lisä hyllyyni.<br />
<br />
<b>Instrumentaatio</b>
<br />
<ul>
<li>Herbie Hancock: piano, sähköpiano, mellotron, perkussiot</li>
<li>Eddie Henderson: trumpetti, flyygelitorvi, perkussiot</li>
<li>Billy Hart: rummut, perkussiot</li>
<li>Julian Priester: basso-, tenori- ja alttopasuuna, perkussiot</li>
<li>Buster Williams: sähköbasso, kontrabasso, perkussiot </li>
<li>Bennie Maupin: sopraanosaksofoni, alttohuilu, bassoklarinetti, pikkolohuilu, perkussiot </li>
</ul>
+<br />
<ul>
<li>Patrick Gleeson: Moog-syntetisaattori</li>
<li>Victor Pantoja: kongat</li>
<li>Candy Love, Sandra Stevens, Della Horne, Victoria Domagalski, Scott Breach: ihmisääni </li>
</ul>
<ul>
</ul>
<br />
<b>Kappaleet</b>
<br />
<ol>
<li>Sleeping Giant <i>(Herbie Hancock) - 24:50</i></li>
<li>Quasar <i>(Bennie Maupin) - 7:27</i></li>
<li>Water Torture <i>(Bennie Maupin) - 14:04 </i><br /><b></b></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-56530115506542409872017-11-27T16:27:00.002+02:002017-11-27T18:59:50.829+02:00Return to Forever - Romantic Warrior<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg7JHiuOggY0vMMMRU6AGQI3kfhPrs7259IT8S8swATD4cA9x9CDQQmDsyvGMmhXki56VrB3myucnyb5qBvQ8YTFEuW_PD_fchYhWeciuZELz3HLUvAc6PGNlQ4-stAbxlJErSWhTS1rPMg/s1600/return+to+forever+romantic+warrior.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="500" data-original-width="500" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg7JHiuOggY0vMMMRU6AGQI3kfhPrs7259IT8S8swATD4cA9x9CDQQmDsyvGMmhXki56VrB3myucnyb5qBvQ8YTFEuW_PD_fchYhWeciuZELz3HLUvAc6PGNlQ4-stAbxlJErSWhTS1rPMg/s320/return+to+forever+romantic+warrior.jpg" width="320" /></a></div>
Return to Forever -yhtyeen <i>Romantic Warrior</i> oli tehnyt minuun kummittelevan ja kutkuttelevan esivaikutuksen a) levyn nimen, b) yhtyeen nimen, c) kauniin kannen, d) usein esiinpompsahtavuuden ja e) ilmeisen maineikkuuden takia jo useita vuosia ennen suorittamaani ensikuuntelua. Tämä kuuntelu tapahtui kutakuinkin tämän vuoden alkusyksystä saatuani ankaran fuusiojazzkärpäspureman kenties <a href="https://www.youtube.com/watch?v=JXfQsHT5c30">YouTuben mainioimman videon</a> katselemisesta (voin lämpimästi suositella kyseistä "musiikin Vsaucea" kaikille musiikin ystäville).<br />
<br />
Niin, pureman sain ja jouduin pettymyksekseni havaitsemaan, ettei levyhyllyni kyennyt riittävästi tarjoamaan helpotusta alati yltyviin <i>makoisan & mehevän jatsin</i> puutteesta kumpuaviin oireisiini. Niinpä tein sen, mitä kuka hyvänsä tilanteessani olisi tehnyt: riipaisin nuorena progejäbänä auki Progarchivesin fuusiojazzosion ja kohtuullisen päällipuolisen silmäilyn perusteella valitsin muutamia ilmeisiä lääkkeitä (alakulo)tilaani. Näin hallinnointini alle päätyi myös tämä aiemmin haamun lailla elämässäni kummitellut aave.<br />
<br />
Kuten tavataan sanoa: musiikkibisnes vie ja posti tuo, mut fuusiojatsi mua vain liikuttaa. Tämä on varsin kirjaimellisesti totta, sillä jo levyn avaava <i>Medieval Overture</i> sai varpaani vipeltämään, jalkani hytkymään ja silmäni pyörimään niin vinhasti ympäriinsä, että lähtivät miltei sijoiltaan! "EI SAAKULI, MITÄ TYKITYSTÄ", ajattelin (ainakin uskoisin niin). Ja onnekseni voin todeta, että moinen tykiys kestää levyn loppuun asti.<br />
<br />
Koska <i>Romantic Warrior</i> on niin tiukkaa tavaraa, on paljon helpompaa nostaa kohokohtien sijaan levyltä esiin kohtia, jotka eivät säväytä ihan täysillä. Näitä on (juuri tällä hetkellä) noin kahden kappaleen verran: hieman pitkästyttävähkö (muttei missään nimessä kelvoton) kitara- & pianohipelöinti <i>Sorceress</i> ja <i>The Magician</i>, joka kyllä on aika taikuutta, mutta jättää hieman kylmäksi. Lienee paikoin hieman liiankin itseriittoista teknistä tilutusta tottumattomille kuunteluelimilleni, mutta kitara kyllä vaikeroi tässä(kin) sävellyksessä makoisasti.<br />
<br />
Mutta tokkiinsa, sananen vielä albumin muustakin sisälmyksestä. Corean korea nimikkokappale on aivan ällistyttävää tavaraa - tyylitajuinen, utuisen leijuva, rehevä ja runsas. Kappaleen yhteen sitova pianoriffi salpaa niin mielen kuin kielen - viikonpäivästä viis. Tässäpä niitä maukkaita jatsiharmonioita riittää lääkkeeksi vaikka mihin vaivaan. Ja se kitarasoolo. Kyllä te tiedätte, mistä puhun, jos tämän kappaleen olette kuulleet.<br />
<br />
Valitettavia univaivoja taas saa itselläni aikaan <i>Majestic Dance</i>. Aikaakaan ei kulu makuulle asettumisestani kun tuo <i>the lickiä </i>mukaileva riffi<strike>hirviö</strike>kaunotar alkaa kutkuttelemaan aivojeni jalanpohjia, ja se on sitten menoa. Hyvästi yöunet - taas kerran! Olen taas majesteettisten tanssijalkojeni orja. Puuh. Mutta kuinka hupaisan kauniisti kitara ja syntetisaattori keskustelevatkaan! Olen terve vain tullakseni uhratuksi turpean fuusiojatsin alttarille.<br />
<br />
Turhaa täytettä ei ole myöskään levyn päättävä kaksiosainen jännitysnäytelmä. Tämä <i>Duel of the Jester and the Tyrant (Part I & Part II)</i> -nimeä kantava sävellys yltyy paikoitellen miltei liian kikkailuksi, mutta onnistuu kuitenkin säilyttämään silmissäni (ja etenkin korvissani) ylevän, hauskan ja kauniin ulkomuotonsa; herkullisia melodioita herkullisten sointujen säestämänä (näillä sanoin voisin kyllä vilpittä koko levyä kuvata).<br />
<i><br /></i>
Murheellisesti tällä hetkellä <i>Romantic Warrior</i> on levyhyllyni ainoa Return to Forever -levyni, mutta tällaiseksi yhtyeen kuudes installaatio tuskin tulee jäämään. Kunhan vain eteen sattuisi muutakin yhtyeen tuotantoa sopuhintaan. Mutta mitä kaikkea muuta jaskaa hyllystäni tätä nykyä löytyykään?<br />
<i></i><br />
<br />
<b>Instrumentaatio</b><b> </b>
<br />
<ul>
<li>Al Di Meola: kitara<b> </b></li>
<li>Chick Corea: kosketinsoittimet</li>
<li>Stanley Clarke: bassokitara</li>
<li>Lenny White: rummut, perkussiot<b> </b><b> </b></li>
</ul>
<br />
<b>Kappaleet</b>
<br />
<ol>
<li>Medieval Overture <i>(Corea) - 5:14</i></li>
<li>Sorceress <i>(White) - 7:34</i></li>
<li>The Romantic Warrior<i> (Corea) - 10:52</i></li>
<li>Majestetic Dance <i>(Di Meola) - 5:01</i></li>
<li>The Magician <i>(Clarce) - 5:29</i></li>
<li>Duel of the Jester and the Tyrant (Part I & Part II) <i>(Corea) - 11:26 </i><br /><b></b></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-1222799451160860102016-02-11T19:20:00.000+02:002016-02-12T12:45:51.221+02:00Yes - Close to the Edge<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7OnfcN6uavOsrbwNkWJcFK1bbBpyrWaCy3I7kQUFjahbH7El47_FVObvP880pB-pQ0RLdZfLHpY3fsuqRMMl8pXXUDo1QYUfwOUJ2Ou0CS0sohMj0XyPG-jLxyjBwUrNa4-DqYBbTpNGF/s1600/Close+to+the+edge.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="283" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7OnfcN6uavOsrbwNkWJcFK1bbBpyrWaCy3I7kQUFjahbH7El47_FVObvP880pB-pQ0RLdZfLHpY3fsuqRMMl8pXXUDo1QYUfwOUJ2Ou0CS0sohMj0XyPG-jLxyjBwUrNa4-DqYBbTpNGF/s320/Close+to+the+edge.png" width="320" /></a></div>
Monen mielestä Yes-yhtyeen tuotannon regaali ja magnum opus on ehdottomasti Bill Brufordin lähtöä edeltänyt <i>Close to the Edge</i> -albumi vuodelta 1972. Tämä klassikkolevy nostetaan hyvin usein myös progressiivisen rockin parhaimmistoon (mm. <a href="http://www.progarchives.com/top-prog-albums.asp?salbumtypes=1#list">Progarchives-sivulla</a> peräti ykköseksi).<br />
<br />
<i>Close to the Edge</i> jatkaa siitä mihin Yes <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/2015/06/yes-fragile.html"><i>Fragile</i></a>-levyllä jäi ollen entistäkin kunnianhimoisempi; albumi sisältää myös Yesin ensimmäisen levypuoliskon mittaisen sävellyksen. <br />
<br />
Aikanaankin albumi sai ylevää palautetta ja kipusi niin UK:ssa kuin USA:ssa myyntilistojen top vitoseen.<br />
<br />
Kuten olen joissain muissa teksteissäni maininnutkin, Yes lukeutuu yhtyeisiin, joihin tutustuin progeinnostukseni alkuaikoina. Kaiketi tämän takia ensikohtaamiseni <i>Close to the Edge</i>n kanssa oli hieman ongelmallinen. Ostin albumin Tampereen Swamp Musicista kesäreissulla 2010 ja voi pojat - en saanut musiikista minkäänlaista otetta. Kertakaikkisesti, pidin nimikkokappaletta lähinnä möykkänä ja <i>And You and I </i>-biisiä tylsänä. <i>Siberian Khatru</i>sta sentään kelpasi kapisille korvilleni alkutahdit.<br />
<br />
Aika kului ja vesi virtasi Kokemäenjoessa. Koska tiesin levyn arvostuksesta ja pidin <i>Fragile</i>sta taisin albumia pyörittää soittimessani varsin lukuisia kertoja nauttien ehkäpä kerta kerralta enemmän. Vähitellen juurikin <i>Siberian Khatru</i>n avulla <i>Close to the Edge</i> sai jalkansa mielihyväoveni väliin ja lopulta levy koki Gongin <i>You</i>n kohtalon (joskaan en ole varma kummasta aloin pitämään aiemmin). Siinä missä Yesin <i>Relayer</i>-albumi innoitti minut lukemaan Tolstoin Sota ja rauha -teoksen, <i>Close to the Edge</i> sai minut tarttumaan Hessen Siddharthaan.<br />
<br />
Huomaan usein <i>Close to the Edge</i>ä levysoittimeeni asetellessani pelkääväni edellisen kuuntelukerran olleen se "viimeinen maaginen". Koskaan niin ei ole vielä onnekseni käynyt ja tälläkin kerralla kuuntelukokemus oli aivan pakahduttava. Usein tykkäänkin rinnastaa (ainakin ajatuksen tasolla) Yesin rakkauteen, sillä ne tuntuvat samalta ja kehittyvät jokseenkin samalla tavalla.<br />
<br />
Jälleen tälläkin kuuntelukerralla siis <i>Close to the Edge</i> -kappaleen <i>I Get Up, I Get Down</i> -osan lopun jännitteen rakentaminen ja sen vääjäämätön purku purevat mielihyväkeskukseeni, <i>And You and I</i> -biisin slidekitarointi salpaa hengen ja <i>Siberian Khatru</i>n cembalo-osio tuntuu yhdeltä parhaalta koskaan äänitetyltä hetkeltä. Tätä ja paljon enemmän on <i>Close to the Edge</i>.<br />
<br />
Lisähöpsäytyksenä voin mainita, kuinka tykkään melodramaattisen ylevästi samaistaa <i>And You and I</i> -kappaleen rakkauselämääni.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>And you and I climb crossing the shapes of the morning,</i><br />
<i>And you and I reach over the sun for the river,</i><br />
<i>And you and I climb, clearer towards the movement,</i><br />
<i>And you and I called over valley of endless seas. </i></blockquote>
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Jon Anderson: laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Steve Howe: sähkökitara, akustinen kitara: laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Chris Squire: basso, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Rick Wakeman: Urut, syntetisaattori, mellotron, piano, RMI 368 -kosketinsoitin</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Bill Bruford: rummut, lyömäsoittimet</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Roger Dean</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Close to the Edge <i>(Anderson, Howe) - 18:43</i></span></li>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">The Solid Time of Change</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Total Mass Retain</span></li>
<li><span style="font-size: small;">I Get Up, I Get Down</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Seasons of Man</span></li>
</ul>
<li><span style="font-size: small;">And You and I <i>(Anderson, Howe, Bruford, Squire) - 10:08</i></span></li>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Cord of Life</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Eclipse</span></li>
<li><span style="font-size: small;">The Preacher, the Teacher</span></li>
<li><span style="font-size: small;">The Apocalypse</span></li>
</ul>
<li><span style="font-size: small;">Siberian Khatru <i>(Anderson, Howe, Wakeman) - 8:55</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-18701882355383019702015-12-18T18:23:00.000+02:002015-12-30T12:07:01.422+02:00Procol Harum - Procol Harum<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZVpwFGr_rpLEZ-w7h3MRX0dbR61RoSVr5VNtJpdNw-N4m1Z0s8vbl8K0rVCA44L7E9L6JXV3Va5cC19-3hF3okd4o-C8ecHj9tUTknt9_92a-mmUcCOQdZ2xKHD0eSGDn22Q9FtcSIHvX/s1600/procol+harum.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="317" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZVpwFGr_rpLEZ-w7h3MRX0dbR61RoSVr5VNtJpdNw-N4m1Z0s8vbl8K0rVCA44L7E9L6JXV3Va5cC19-3hF3okd4o-C8ecHj9tUTknt9_92a-mmUcCOQdZ2xKHD0eSGDn22Q9FtcSIHvX/s320/procol+harum.jpg" width="320" /></a></div>
Rockmusiikin klassikkokappaleihin nykyään luettavan hittisinglensä <i>A Whiter Shade of Pale</i> vanavedessä esikoisalbuminsa julkaissutta Procol Harum -yhtyettä pidetään yhtenä progressivisen rockin syntymiseen vaikuttaneista bändeistä.<br />
<br />
Yhtyeen nimi tulee ilmeisesti bändin managerin kaverin kissan nimestä, joskin olen kuullut esitettävän muutamiakin teorioita nimen alkuperästä.<br />
<br />
<i>Procol Harum</i> -levyn kansiteksteissä oheistetaan oikeanlaiseen kuuntelumentaliteettiin virittäytymisessä seuraavasti: "To be listened to in the spirit in which it was made."<br />
<br />
<br />
Tämän toistaiseksi ainoan levyhyllyni Procol Harum -yhtyeen albumin hankin jokseenkin sattumalta syksyllä 2011. En ollut tuntenut oikeastaan minkäänlaista tarvetta albumia kohtaan, mutta tilaisuus teki ostajan, ja bongattuani <i>Procol Harum</i>in monasti mainitsemani porilaisen levydivarin hyllystä, levy tarttui matkaan.<br />
<br />
Siitä, etten ole nähnyt tarpeelliseksi täydentää Procol Harum -kokoelmaani ei tule tehdä liian äkäisiä johtopäätöksiä. <i>Procol Harum</i> on oikein hyväntuulista 1967 vuoden kuuloista mehukasta (erityisesti urkujen osalta) sieltä ja täältä lainailevaa psykedeelistä rockia. Sellaista musiikkia, jota hyvinkin voin nähdä itseni kuuntelevan perjantai-illalla nautiskellen miellyttävästä tunnelmasta.<br />
<br />
Miksikö sitten en ole muita albumeita Procol Harumilta hankkinut. Noh, syy tähän on tylyn yksinkertainen: aina on ollut jotain tähdellisempää ostettavaa, ja etenkin tätänykyä rahahanani levyhyllyni turvottamiseksi ovat varsin niukat.<br />
<br />
Sananen tai pari tästä albumista; erityisesti pidän kappaleesta <i>She Wandered Through the Garden Fence</i>, jossa pop-meininkiin tiputellaan mukavia barokihtavia pätkiä. Mehukkainta antia niin kitaran kuin urunkin osalta taas tarjoillee <i>Cerdes (Outside the Gates Of)</i> -biisi. Täytyy myös ohimennen mainita <i>A Christmas Camel</i>in hieno pianoriffi ja uljas päätöskappale <i>Repent Walpurgis</i>. Muutenkin levy pitää sisällään varsin tarttuvia melodioita.<br />
<br />
Harmillisesti 90-luvun lapsena en pääse virittämään itseäni aivan oikeanlaiseen mentaliteettiin, eikä levy tee itseeni niin suurta vaikutusta, mitä se varmasti olisi tehnyt, jos olisin kuullut<i> Procol Harum</i> -albumia ensikertaa vuonna 1967.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Gary Brooker: piano, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Robin Trower: kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">David Knights: basso</span></li>
<li><span style="font-size: small;">B.J. Wilson: rummut, lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Matthew Fisher: urut</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Keith Reid: sanat</span></li>
</ul>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Conquistador <i>(Brooker, Reid) - 2:42</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">She Wandered Through the Garden Fence <i>(Brooker, Reid) - 3:29</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Something Following Me <i>(Brooker, Reid) - 3:40</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Mabel <i>(Brooker, Reid) - 1:55</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Cerdes (Outside the Gates Of) <i>(Brooker, Reid) - 5:07</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">A Christmas Camel <i>(Brooker, Reid) - 4:54</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Kaleidoscope <i>(Brooker, Reid) - 2:57</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Salad Days (Are Here Again) <i>(Brooker, Reid) - 3:44</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Good Captain Clack <i>(Brooker, Reid) - 1:32</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Repent Walpurgis <i>(Brooker, Reid) - 5:05</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-31405770518358516312015-12-17T12:28:00.000+02:002015-12-18T00:01:36.150+02:00Dave Brock - Earthed to the Ground<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjeu6DJi7fXR9DaawlVjkWQb6ult43Nm7T9x-XGnWxeDYIRiKTz8taEibAeJxTrJ_fxXqqQRSDKc08zhKsT3UCw6CylMQJxmMXCJvZ2BdbQX1_ECQ9yk78OBelzB9GC2WILe8N6GhvCWIom/s1600/earthed+to+the+ground.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="314" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjeu6DJi7fXR9DaawlVjkWQb6ult43Nm7T9x-XGnWxeDYIRiKTz8taEibAeJxTrJ_fxXqqQRSDKc08zhKsT3UCw6CylMQJxmMXCJvZ2BdbQX1_ECQ9yk78OBelzB9GC2WILe8N6GhvCWIom/s320/earthed+to+the+ground.jpg" width="320" /></a></div>
Hawkwind-yhtyeen kapteeni Dave Brockin ensimmäinen soololevy <i>Earthed to the Ground</i> ilmestyi vuonna 1984.<br />
<br />
Ymmärtääkseni Brock kaavaili soololevyä jo 70-luvun lopulla, jolloin syystä tai toisesta soololevylle kaavailtu materiaali päätyi albumille <i>PXR5</i>. Toinen tietämäni yritys taas tapahtui vuosina 1981-1982, jolloin soololevyviritelmästä kehkeytyi lopulta aikalaisistaan musiikillisesti jokseenkin poikkeava Hawkwind-albumi <i>Church of Hawkwind</i>.<br />
<br />
Varsin monotoniselta sekä kosketinvetoiselta <i>Earthed to the Ground</i> albumilta huokuu Brockin kiinnostus elektronista musiikkia kohtaan.<br />
<br />
Levyllä on jonkin verran kiinnostavia ideoita, mutta itselleni meno on suurimmalta turhan monotonista. Monet kappaleista ovat erittäin jumittelevia syntetisaattoripörinöitä - mukavia pieninä annoksina, mutta liikaa minulle levyn dominoivana sisältönä. Mainittakoon, että <i>Spirits</i> on <i>Earthed to the Ground</i>in synapöristelyosuuden parhaimmistoa. Se on oikein tunnelmallinen ja mukavan utuinen instrumentaali.<br />
<br />
<i>Earthed to the Ground</i> sisältää melko kiinnostavasti lainan juurikin <i>Church of Hawkwind</i> -albumilta: R. F. Kennedyn ja L. H. Osswaldin ampumisten TV-selostuksia hyödyntävä <i>Assasination</i>-biisi on edellä mainitulla albumilla julkaistu nimellä <i>Some People Never Die</i>. Lisäksi Robert Calvertin sanoittama <i>Green Finned Demon</i> -kappaleen erilainen versio löytyy Hawkiwndin aiemmin 1984 vuonna julkaisemalta <i>The Earth Ritual Preview </i>-minialbumilta. Albumilta on myös Hawkwindin 2010 versioima, tämän albumin mittapuulla hyvin rockihtava <i>Sweet Obsession</i>, joka oikeastaan ohjasi minut hankkimaan juuri tämän Brockin sooloalbumeista ensimmäisenä.<br />
<br />
Kolmesta omistamastani Dave Brockin soololevystä (mies on soololevyjä laskujeni mukaan väsäillyt tähän päivään mennessä seitsemän) tämä elokuussa 2011 Brockin 70-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ostamani ensimmäinen soololevyistä on valitettavasti mielestäni kehnoin. <i>Earthed to the Ground</i> ei ole kuitenkaan varsinaisesti huono levy, ongelma on lähinnä siinä, ettei se oikein ole minun kuppini teetä, jos näin härski anglismi sallitaan (ja kyllä se blogissani sallitaan).<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Dave Brock: kitara, koskettimet, syntetisaattori, rumpukone, keksipurkki, laulu</span></li>
</ul>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Earthed to the Ground <i>(Brock) - 8:26</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Assasination <i>(Brock) - 4:06</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Green Finned Demon <i>(Brock, Calvert) - 6:05</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Spirits <i>(Brock) - 5:33</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Sweet Obsession <i>(Brock) - 3:15</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Oscillations <i>(Brock) - 1:48</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Machine Dreams <i>(Brock) - 3:01</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Winter of Our Discontent <i>(Brock, Shakespeare) - 2:29</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">On the Case <i>(Brock, Calvert) - 7:07</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-16520276997024522482015-12-16T12:20:00.000+02:002015-12-16T17:13:55.951+02:00Daevid Allen - Banana Moon<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRR7gIr0z8JV9W3mhmtYoa4J8YkIDKHIaNVQEhssbQgSo3SPRoz3qf-mXHv52nF2-AWrShgiCPYy0oCjQ06Ok9marSNN1H0eKKHEoemLFG1eBQ2orYOYHKvyeh_AAXrNasZGhON1wyGrbS/s1600/banana+moon.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="313" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRR7gIr0z8JV9W3mhmtYoa4J8YkIDKHIaNVQEhssbQgSo3SPRoz3qf-mXHv52nF2-AWrShgiCPYy0oCjQ06Ok9marSNN1H0eKKHEoemLFG1eBQ2orYOYHKvyeh_AAXrNasZGhON1wyGrbS/s320/banana+moon.jpg" width="320" /></a></div>
Gong-yhtyeen isän ja Canterburyn koulukunnan syntyynkin vaikuttaneen austraalialaisen Daevid Allenin ensimmäinen soololevy ilmestyi vuonna 1971 nimenään <i>Banana Moon</i>.<br />
<br />
Albumilla soittaa niin Gong-yhtyeen sen aikaisia soittajia kuin Daevid Allenin aiemman bändin, legendaarisen Soft Machinen soittoniekkoja. Mukana on myös muuta sekalaista seurakuntaa.<br />
<br />
Musiikillisesti <i>Banana Moon</i> sisältää melko epä-yllätyksellisesti suhteellisen samantyyppistä musiikkia kuin saman aikajakson Gong-albumit <i>Camembert Electrique</i> ja <i>Magick Brother, Mystic Sister.</i><br />
<br />
<br />
Daevid Allenin <i>Banana Moon</i> päätyi onnekkaasti levyhyllyyni jopa ennen monia Gong-levyjäni. Bongasin albumin kirpputoripöydästä Steve Hillagein <i>Fish Rising</i> -albumin seurana ja etäisesti muistin näiden nimien merkitsevän jotakin - en tuolloin vielä nimittäin ollut aivan täysipäinen Gong-planeetan asukki.<br />
<br />
Albumi on varsin raa'asti tuotettu, mutta Allenille tyypillinen elämänilo tursuaa lähes jokaisesta kappaleesta siitä huolimatta. Erityisesti <i>All I Want is Out of Here</i> ja <i>Fred the Fish and the Chip On His Shoulder</i> ovat varsin karua kamaa.<br />
<br />
Parasta antia <i>Banana Moon</i>illa on mielestäni erinomainen versio Hugh Hopperin tunteikkaasta <i>Memories</i>-kappaleesta. Sävellys jo itsessään on aivan huikea ja Wyattin laulusuoritus tekee sille ehdottomasti kunniaa. Pidän myös erityisesti iloa tyrskähtelevästä <i>Time of Your Life</i> -biisistä sekä Kevin Ayerisin mainiota lauluääntä hyödyntävästä <i>White Neck Blooze</i> -kappaleesta, jonka loppu on sivumennen sanoen aivan hulvaton. Sanottakoon myös, että levyn loppupuoli menisi itselläni ainakin aika lailla täydestä Gongina.<br />
<br />
Laaja vierailukaarti todella antaa mielestäni paljon <i>Banana Moon</i> -albumille - ottamatta mitään pois suurelta sankariltani Daevid Allenilta. Vaikka <i>Banana Moon</i> ei ole aivan niin hyvä albumi kuin sen toivoisin olevan (erityisesti, tai ehkä pikemminkin lähinnä aiemmin mainitsemani raakileet laskevat sen tasoa), se tarjoaa mukavan gongihtavan silmäyksen Allenin Gong-puuhien ulkopuolelle.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Daevid Allen: kitara, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Archie Legget: basso</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Robert Wyatt: rummut, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Gerry Fields: viulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Barry St. John: taustalaulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Maggie Bell: taustalaulu</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
+
</blockquote>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Christian Tritsch: kitara, basso</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Pip Pyle: rummut</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Gary Wright: piano</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Gilli Smyth: avaruuskuiskaukset</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Nick Evans: pasuuna</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Kevin Ayers: laulu</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Didier Léon</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Time of Your Life <i>(Tritsch) - 3:21</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Memories <i>(Hopper, Wyatt) - 3:37</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">All I Want is Out of Here <i>(Tritsch) - 4:48</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Fred the Fish and the Chip On His Shoulder <i>(Allen) - 2:27</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">White Neck Blooze <i>(Allen) - 4:38</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Stoned Innocent Frankenstein <i>(Allen) - 3:28</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">And His Adventures in the Land of Flip <i>(Allen) - 11:44</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">I am a Bowl <i>(Allen) - 2:46</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-3642814088324154172015-12-15T15:30:00.001+02:002015-12-18T13:25:35.968+02:00Pink Fairies - Never Never Land<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQpRcHBgBegHJBEPHzc4AK33s-Lh5aP4Z-5eaJ8xwflLZnDE6gRBLCIIkb0BsMJmJ9Uj3p1yH-zTpfUJvZpLw85v2S5E5CrTpJxthNvC9b4bcBod93pBIKIS2cKxGfMoE06t4ZE2dPVd15/s1600/Never+never+land.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="317" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQpRcHBgBegHJBEPHzc4AK33s-Lh5aP4Z-5eaJ8xwflLZnDE6gRBLCIIkb0BsMJmJ9Uj3p1yH-zTpfUJvZpLw85v2S5E5CrTpJxthNvC9b4bcBod93pBIKIS2cKxGfMoE06t4ZE2dPVd15/s320/Never+never+land.png" width="320" /></a></div>
Hawkwindin kanssa läheisissä väleissä ollut ja myöskin Lontoon Ladbroke Grovelta lähtöisin ollut Pink Fairies synnytti esikoislevynsä <i>Never Never Land</i> vuonna 1971. Nämä brittiläisen freak-alakulttuurin keskeiset yhtyeet tekivät toisinaan jopa yhteisiä keikkoja nimellä Pinkwind.<br />
<br />
Pink Fairies (kuten nimestäkin on pääteltävissä) rakentui vahvasti Twinkin <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/2015/12/twink-think-pink.html">ensimmäisellä soololevyllä</a> soittaneen Pink Fairies Motorcycle Club and All-Star Rock and Roll Band -yhtyeen ympärille.<br />
<br />
Yksi erikoisista piirteistä tässä alkuaikojen Pink Fairies -kokoonpanossa on kaksi rumpalia, Russel Hunterin vaadittua pääsyä mukaan yhtyeeseen.<br />
<br />
Tämän protopunkiksikin toisinaan luonnehditun psykedeelistä pauhua sisältävän levykäisen nappasin näppeihini aivan mainiosta <a href="http://www.greenriver.fi/">porilaisesta levydivarista</a> joskus syksyllä 2011. Levyn hankintaa joudutti luonnollisesti Hawkwind-kytkös (ja kiinnostava levyn kansitaide).<br />
<br />
Ensimmäisillä soittokerroilla <i>Never Never Land</i> -levyltä potki erityisesti energinen <i>Do It</i>, jonka energisyyttä ja räjähtävyyttä ensimmäisen raidan asema on omiaan korostamaan. Muistaakseni olen myös alusta alkaen ollut hyvin viehtynyt levyn lopettavaan utuiseen <i>The Dream Is Just Beginning</i> -hymistelyyn.<br />
<br />
Albumilla keskeisessä osassa on ensimmäisten kappaleiden joukossa äänitetty pitkä sekoilu <i>Uncle Harry's Last Freak-Out</i>. Kappaletta (erityisesti loppukiihdytystä, herran jestas!) kuunnellessa on vaikea ymmärtää, miksi osa yleisöstä piti levyä hieman vaisuna. Tosin en luonnollisestikaan ole nähnyt yhtyettä livenä. Kappaleen keskeistä taustaa vasten saattaa kuulostaa kummalta, että itse en useista levyn ystävistä poiketen Harrin viimeisiä sekoiluja aivan niin korkealle nosta, vaikka hyvähän biisi sekin on.<br />
<br />
Juuri nyt minun mielestäni levyn parhaimmistoa edustavat mukavan leijaileva <i>Heavenly Man</i>, varsin positiivisia viboja välittävä nimikkokappale <i>Never Never Land</i> ja jo aiemmin kehumani <i>The Dream Is Just Beginning</i>. Viehtymykseni albumikokonaisuutta piristäviin lyhyisiin välikappaleisiin saa minut myös nauttimaan lyhyestä varsin raskaasta <i>Thor</i>-kappaleesta varsin paljon.<br />
<br />
<i>Never Never Land</i> on mielestäni varsin ylivoimaisesti paras kolmesta ensimmäisestä Pink Fairiesin albumista (muita en tosin omista). Täytyy myös mainita, että vaikka yhtyettä toisinaan protopunkiksi luonnehditaan, varsinkaan <i>Never Never Land </i>(mutteivat kyllä seuraavat kaksikaan albumia) ole missään nimessä mitään geneeristä soittotaidotonta rymistelyä (mitä punk on mielestäni pahimmillaan), vaan levy sisältää tasokasta soitantaa ja mielenkiintoisia sovituksellisia ratkaisuja. Kappalemateriaalikin on varsin laajaa rouheasta rockista tunnelmointiin.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">John Alder (Twink): rummut, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Paul Rudolph: kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Duncan Sanderson: basso, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Russel Hunter: rummut</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: John Kosh</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Do It <i>(Sanderson, Hunter, Rudolph, Alder) - 4:04</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Heavenly Man <i>(Alder) - 3:32</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Say You Love Me <i>(Pink Fairies) - 3:49</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">War Girl <i>(Alder) - 4:12</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Never Never Land <i>(Pink Fairies) - 6:42</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Track One, Side Two <i>(Pink Fairies) - 4:39</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Thor <i>(Alder) - 0:58</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Teenage Rebel <i>(Pink Fairies) - 5:19</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Uncle Harry's Last Freak-Out <i>(Pink Fairies) - 10:40</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">The Dream Is Just Beginning <i>(Alder) - 1:10</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-72408550042039215522015-12-14T13:54:00.001+02:002015-12-18T18:26:00.227+02:00Hawkwind - Hawkwind<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg3p373rkO9DAhGX_-Oyb-mgYumqBBCMMiXvkH0ubUALOUjPzFuvBqpjhzdAtkxYn5dpBvXA6HmbGWfCiKKqiQUJCyttBr5AXFCstmbj1kkMA7j648SqxkSS78qDzsYaLqsZvQfg24w7LEF/s1600/Hawkwind.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="317" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg3p373rkO9DAhGX_-Oyb-mgYumqBBCMMiXvkH0ubUALOUjPzFuvBqpjhzdAtkxYn5dpBvXA6HmbGWfCiKKqiQUJCyttBr5AXFCstmbj1kkMA7j648SqxkSS78qDzsYaLqsZvQfg24w7LEF/s320/Hawkwind.png" width="320" /></a></div>
Lontoon Ladbroke Grovelta ponnistanut Hawkwind puski maailmaan ensimmäisen albuminsa perustamistaan seuranneena vuonna 1970.<br />
<br />
<i>Hawkwind</i>-levyä äänitettiin yhteensä tuottaja Dick Taylorin (The Pretty Thingsistä) mukaan vajaan viikon, josta yli puolet käytettiin <i>Hurry on Sundown</i> -kappaleeseen. Kaikki ensimmäisen ja viimeisen kappaleen väliset biisit taas on leikelty erilleen pitkästä psykedeelisestä live in studio -jamista.<br />
<br />
Musiikkilehdistössä oltiin innostuneita Hawkwindin freesistä spacke rockia osaltaan synnyttäneestä näkökulmasta, vaikkei levy myyntimenestys ollutkaan.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>We weren’t influenced by anybody actually. When we first started getting the band together I don’t think we had any influences, ’cause we were just doin’ sort of weird, spacey stuff.</i> - Dave Brock</blockquote>
Tämä kitaristi-laulaja (ei tuolloin vielä yhtyeen nokkamies) Dave Brockin retrospektiivinen muistelo kiteyttää varsin hupaisasti levyn tunnelman: outoa avaruusmeininkiä. Olen kuitenkin toisista lähteistä (tiedä sitten ovatko yhtä luotettavia) erityisesti Saksan krautrock-puuhastelun ja jossain määrin Pink Floydinkin olleen Hawkwindin musiikin innottajina, vaikka eittämättä Hawkwind kyllä oman tyylinsä löysi varsin vikkelästi.<br />
<br />
<a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/2015/11/hawkwind-quark-strangeness-and-charm.html"><i>Quark, Stranges and Charm</i></a> -kirjoitukseni yhteydessä käsittelinkin jo tämänkin levyn hankinnasta, joten eipä siitä paljoa enempää tässä. Muistan hämmästelleeni <i>Hawkwind</i>-albumin hieman "space folkahtavaa" (etenkin ensimmäisen ja viimeisen kappaleen kohdalla, kiitos Dave Brockin katusoittajataustan) tuntua tuoreeltaan, sillä se ei kovin hyvin sopinut aiemman kuulemani tuotannon perusteella Hawkwindista luomaani käsitemalliin.<br />
<br />
En enää tätä nykyä ole aivan varma kuinka hyvä tämä levy oikeasti (ihan kuin tietäisin muissakaan tapauksissa, eihän tämä kovin objektiivista touhua ole tämä musadiggailu) on, sille se on kasvanut niin lujasti kiinni minuun. Hatara muistikuva minulla on, että albumia ensikertoja soittimessani pyöritellessäni en juurikaan käsittänyt <i>Hawkwind</i>-albumin psykedeelistä sisältöä, eli valtaosaa albumista. Toisin on nykyään, joskin edelleen nautin suuresti myös levyn kurinalaisemmasta sisällöstä; Dave Brockin katusoittajauraa heijastelevista <i>Hurry On Sundown</i>ista ja <i>Mirrof Of Illusion</i>ista, jälimmäisestä vielä ensimmäistä enemmän. Brock muuten käsittääkseni jättäytyi toisinaan näinä Hawkwindin alkuaikoina keikoilta juurikin katusoittohommiin, sillä ne tuottivat paremmin rahaa.<br />
<br />
Nykyään levyn ehdotonta huippua itselleni edustaa ehdottomasti henkeäsalpaavaksi yltyvä <i>Seeing It As You Really Are</i>. Erityisesti Dick Taylorin läsnäoloa kuumotelleen Huw Lloyd-Langtonin kitarasoolon yltyessä huippuunsa, myös <i>Hawkwind</i>-albumi saavuttaa kohokohtansa. Toki muidenkin soittoniekkojen soitto sujuu sukkelasti.<br />
<br />
Levyn tunnelma on kauttaaltaan varsin hurmaava musiikin siirtyillessä hurjasta letkeästä läpsyttelystä psykedeeliseen pahtoon - ja takaisin. Poimin melkeinpä poikkeuksetta tämän Hawkwindin esikoislevyn soittimeeni varsin mieluusti ohitse Pink Floydin alkuaikojen tuotannon. Sellainen mies minä olen.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Dave Brock: laulu, kitara, koskettimet, huuliharppu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Nik Turner: saksofoni, huilu, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Huw Lloyd-Langton: kitara, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">John A. Harrison: basso, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Dik Mik: syntetisaattori</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Terry Ollis: rummut</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Arthur Rhodes</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Hurry On Sundown <i>(Brock, Hawkwind) - 4:50</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">The Reason Is? <i>(Brock, Hawkwind) - 3:30</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Be Yourself <i>(Brock, Hawkwind) - 8:09</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Paranoia – Part 1 <i>(Brock, Hawkwind) - 1:04</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Paranoia – Part 2 <i>(Brock, Hawkwind) - 4:11</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Seeing It As You Really Are <i>(Brock, Hawkwind) - 10:43</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Mirror Of Illusion <i>(Brock, Hawkwind) - 7:08</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-7418317598361662392015-12-10T14:31:00.003+02:002015-12-10T15:32:03.876+02:00Camel - Mirage<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTeIsV2BSuOEo1rhIFVR64t4ugoX1QEh3lGVKMYHf5jZkxL3GCLHV4oHM7yTORgcZwXQQ7qANb5g6WCQWGU1VLDZS1C__8C4mISk4o7ktnTpuBr_52DoV2c6XHjSmx2on5q-JSo_O8FqVj/s1600/mirage.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTeIsV2BSuOEo1rhIFVR64t4ugoX1QEh3lGVKMYHf5jZkxL3GCLHV4oHM7yTORgcZwXQQ7qANb5g6WCQWGU1VLDZS1C__8C4mISk4o7ktnTpuBr_52DoV2c6XHjSmx2on5q-JSo_O8FqVj/s320/mirage.png" width="318" /></a></div>
<i>Mirage</i> on Camel-bändin toinen albumi. Se julkaistiin vuonna 1974.<br />
<br />
<i>Mirage</i> levy sisältää Camelin ensimmäiset hieman pidemmät sävellykst sekä ensimmäistä kertaa esittelee yleisölle Latimerin huilutaidot. Tyylillisesti albumi jatkaa pitkälti siitä, mihin <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/2015/07/camel-camel.html">debyytti</a> jäi ollen jokseenkin hiotumpi vahvempien sävellysten ansiosta.<br />
<br />
Levy sai oikein hyvän vastaanoton musiikkilehdistössä, muttei yltänyt UK:n myyntilistoille yllätyksellisesti ollenkaan. USA:ssa <i>Mirage</i> kuitenkin nousi parhaimmillaan sijalle 149.<br />
<br />
<br />
<br />
Tämä levyhyllyyni toisena Camelina kaiketi alkuvuodesta 2011 tallustellut <i>Mirage</i> on mielestäni Camelia liki parhaimmillaan. Levyn kaikki kappaleet ovat ehtaa klassikkomateriaalia, eivätkä syyttä. Vaikka (Camelille tyypillisesti) keskinkertainen laulusuoritus hieman nakertaa <i>Freefall</i>ia, se on levyn kolmesta laulantaa sisältävästä ainoa, jossa näin käy.<br />
<br />
Olen aina jostain syystä kuitenkin (varsin kohtuuttomasti) ajatellut <i>Mirage</i>n sisältävän kaksi timanttia ja lopun olevan filleriä. Oikeasti asian laita ei ole näin, ja etenkin aivojeni fillereiksi leimaamat instumentaalit <i>Supertwister</i> ja <i>Earthrise</i> ovat erinomaisen hyviä kappaleita per se. Niiden onnettomuudeksi koituu kuitenkin armottoman hyvät Camelin ensimmäiset pitkähköt palat<i>:</i> Latimerin<i> Nimrodel/The Procession/The White Rider</i> ja yhteissävellys <i>Lady Fantasy</i>.<br />
<br />
Kuten varmasti monella Cameliin (ja <i>Mirage</i>en) tutustujalla <i>Lady Fantasy</i> on se kappale, joka potin vie kotiin. Näin oli myös minulla (mitä nyt natiseva hi-hatin pojin risoo hieman) ja edelleen saan melkoiset kylmät väreet kun finaali räjähtää käynnin "Oh Lady Fantasy, I love you" -fraasin jälkeen. Hitaasti mutta varmasti kerrassaan taianomaisesti (ja tsiljoona kertaa paremmin kuin elokuvatrilogia) Taru sormusten herrasta -fiiliksen vangitseva <i>Nimrodel/The Procession/The White Rider</i> on kuitenkin noussut kirjoissani tämän levyn kohokohdaksi. Erityisesti <i>The Procession</i> -osaa pidän sävellyksen kannalta aivan nerokkaana ja hienosti se luo kontrastia niin varsinaiseen loppuosaan kuin koko levyyn.<br />
<br />
Jälleen kerran, kuten muulloinkin kun on Camelista puhe, Andy Wardin rumpalointi on suoranaista riemua korvilleni. Mies pitää kuulijan alituisesti varpaillaan oveline pikku temppuineen koko levyn ajan. Luonnollisesti myös muun yhtyeen musisoinnin taso on kova ja Doug Fergusonin taustalle jäyttäytyvän ja yhtyeen päätähdille, Peter Bardensille ja Andrew Latimerille tilaa jättävä basson soitanta on omiaan tekemään levyn yleissoinnista erityisen mehevän.<br />
<br />
Jos Camel ei olisi äänittänyt Richard Sinclairilla vahvistettua <i>Rain Dances</i> -albumia, <i>Mirage</i> olisi varmasti mielestäni yhtyeen katalogin huippu. Lähelle se pääsee nytkin ja ehkäpä sitä kuuntelen jopa <i>Rain Dances</i>ia useammin.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Andy Ward: rummut, lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Peter Bardens: urut, sähköpiano, minimoog-syntetisaattori, mellotron, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Andrew Latimer: kitara, huilu, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Doug Ferguson: basso</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Modula</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Freefall <i>(Bardens) - 5:52</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Supertwister <i>(Bardens) - 3:18</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Nimrodel/The Procession/The White Rider <i>(Latimer) - 9:16</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Earthrise <i>(Bardens, Latimer) - 6:40</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Lady Fantasy: Encounter/Smiles for You/Lady Fantasy <i>(Bardens, Ferguson, Latimer, Ward) - 12:43</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-52215168212944515782015-12-09T16:23:00.000+02:002015-12-09T16:24:19.642+02:00Emerson, Lake & Palmer - Emerson, Lake & Palmer<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgK9GMMF2GNtuVP9dJVpWrvBZJQ7Uf8Kd4ys5mOtL5lGyMmytjTPubE7MBKqlZ_hWV-kXTt4VRnh7hs9IL7E3qJGpQVQErvTHZi6Eo0stkMBsdOMS0CvnWgZfyxlmdAnLPl96Lx088Q10NS/s1600/emerson+lake+%2526+palmer.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgK9GMMF2GNtuVP9dJVpWrvBZJQ7Uf8Kd4ys5mOtL5lGyMmytjTPubE7MBKqlZ_hWV-kXTt4VRnh7hs9IL7E3qJGpQVQErvTHZi6Eo0stkMBsdOMS0CvnWgZfyxlmdAnLPl96Lx088Q10NS/s320/emerson+lake+%2526+palmer.png" width="314" /></a></div>
Progressiivisen rockin arkkityypiksi (niin hyvässä kuin pahassa) usein identifioitavan yhtyeen, brittiläisen supergroup Emerson, Lake & Palmer -trion (usein lyhennetään ELP) esikoisalbumi saapui sulostuttamaan maankamaraa vuonna 1970.<br />
<br />
Jokainen yhtyeen jäsenistä oli varsin nimekäs jo ennen ELP:n perustamista; Keith Emerson The Nice -yhtyeestä, Greg Lake King Crimsonista ja Carl Palmer Atomic Roosterista ja The Crazy World of Arthur Brown -yhtyeestä. Palmerin tilalle tosin alun perin kaavailtiin Jimi Hendrixin rumpalia Mitch Mitchelliä.<br />
<br />
USA:ssa albumi nousi (mahdollisesti <i>Lucky Man </i>-singlen avustuksella) 18. ja UK:ssa jopa neljänneksi.<br />
<br />
ELP on tunnetusti yhtye, joka yleensä herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Näin ei ole kuitenkaan oikein itseni kanssa vaan ELP:n "mieto" yliampuvuus lähinnä huvittaa ja levystä riippuen musiikki maittaa vaihtelevissa määrin. Tämä <i>Tarkus</i>-albumin innoitamana syksyllä 2011 ostamani progen kolossin debyyttilevy kuuluu mielestäni ehdottomasti maittavimpaan kastiin.<br />
<br />
<i>Emerson, Lake & Palmer</i> -albumin salaisuus suosikki ELP-levyni -aseman kahmimisessa on sen tasaisuus - albumi on ainoa omistamastani neljäestä Emerson, Lake & Palmerin levystä, jolla ei ole makuuni huonoja tai muuten levykokonaisuutta pilaavia kappaleita. Sen lisäksi jokainen tämän levyn kappaleista on vieläpä varsin erinomainen.<br />
<br />
Erityisesti levyllä korvilleni maittaa ELP:n rouhea versiointi ukrainalaisen säveltäjä Béla Bartókin sävellyksestä <i>Allegro Barbaro</i> (tällä levyllä nimellä <i>The Barbarian</i>). Tämän lisäksi levyn kohokohtiin nostaisin Emersonin pianotaiturointia parhaimmillaan sisältävän <i>Take a Pebble</i>n, joka lienee ainoa koskaan kuulemani kappale, jossa pianosointuja soitetaan plektralla.<br />
<br />
Muutamia kyseenalasia paloja albumi toki sisältää. Emersonin soolopala <i>The Three Fates</i> pyörii liiallisuuden rajamailla pysyen kuitenkin mielestäni mukavuusalueen sisäpuolella, <i>Tank</i>-kappaleen rumpusoolo on borderline-perusteltu erinomaisen varsinaiseen kappaleeseen takaisinsiirtymän pelastaessa tilanteen ja <i>Lucky Man</i>in lopun syntetisaattorisoolo on mielestäni aina ollut jokseenkin päälleliimatun olonen. Levyn lyriikkapuoli ei myöskään ole mielestän missään nimessä ainakaan levyn meriitteihin luettavissa. Nämä seikat eivät kuitenkaan likimainkaan onnistu tuhoamaan mainion <i>Emerson, Lake & Palmer</i> -albumin kuuntelukokemustani.<br />
<br />
Koska tämä levy todella on supertriolta suosikkini, sitä tulee kuunneltua ylivoimaisesti eniten. Luonnollisesti kolme seuraavaakin levyä sisältävät hienoja hetkiä, mutta niitä vastapainottaa kurjasti myös tylsyyttä tai liiallisen överiä överiyttä huokuvat levyn osaset. Tätä albumia olen myös kerrasta toiseen suositellut kokeiltavaksi ihmisille, jotka eivät vaikkapa <i>Brain Salad Surgery</i> -albumista välitä.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Keith Emerson: piano, urut, Moog-syntetisaattori, klavinetti</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Greg Lake: laulu, basso, sähkökitara, akustinen kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Carl Palmer: rummut, lyömäsoittimet</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Nic Dartnell</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">The Barbarian <i>(Bartók, Emerson, Lake & Palmer) - 4:32</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Take a Pebble <i>(Emerson, Lake & Palmer) - 6:00</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Knife-Edge <i>(Janáček, Bach, Emerson) - 7:07</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">The Three Fates <i>(Emerson) - 8:08</i></span></li>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Clotho<i> - 1:48</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Lachesis<i> - 2:43</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Atropos<i> - 3:15</i></span></li>
</ul>
<li><span style="font-size: small;">Tank <i>(Emerson, Palmer) - 12:18</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Lucky Man <i>(Lake) - 4:36</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-71925962335263651892015-12-07T00:33:00.000+02:002015-12-07T12:21:56.364+02:00Love - Four Sail<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoRYoAupHJbAgvGHlEFfQbVbyuMo2R3ScKs2MyzIuLVkwQtGDOAZs83PKwRYcEnNLdkqHwTapqP8B0zvqzbYlgv3KvAY52UhfWWg-M0vmpDbUoZz8neSAg8Zhwk7H_L76my0Vu1YPQX5wj/s1600/four+sail.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="313" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoRYoAupHJbAgvGHlEFfQbVbyuMo2R3ScKs2MyzIuLVkwQtGDOAZs83PKwRYcEnNLdkqHwTapqP8B0zvqzbYlgv3KvAY52UhfWWg-M0vmpDbUoZz8neSAg8Zhwk7H_L76my0Vu1YPQX5wj/s320/four+sail.jpg" width="320" /></a></div>
Laulaja-lauluntekijä Arthur Leen luotsaaman 60-luvun lopun keskeisimpiin yhdysvaltalaisyhtyeisiin lukeutuneen Love-bändin neljäs studioalbumi, <i>Four Sail</i> julkaistiin 1969.<br />
<br />
Ennen <i>Four Sail</i> -albumin äänittämistä Lee oli hajottanut yhtyeen ja kasannut sen uudestaan ollen itse ainoa jäsen aikaisemmasta yhtyeen menestysalbumi <i>Forever Changes</i>in äänisttäneestä kokoonpanosta. Tämä muutos vei Lovea jonkin verran aiemmasta folk rock-orientaatista kohti blues rockia.<br />
<br />
Albumi oli parhaimmillaan USA:n myyntilistoilla 102. - ironisesti huomattavasti korkeammalla sijalla kuin klassikkona pidetty <i>Forever Changes</i>.<br />
<br />
Tutustuin Loveen samaisella kerralla kun törmäsin <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/search/label/Osamu%20Kitama">Osamu Kitajima</a>ankin. Selailin siis mielenkiintoisten levynkansithumbnailien musiikkia YouTubessa ja satuin törmäämään Lovelta juurkin <i>Four Sail</i> -albumiin. Olin aivan myyty jo kauniin kolossaalisen <i>August</i>-kappaleen ensimmäisessä säkeistössä. Nopeasti oli myös levy myyty LevykauppaX:stä.<br />
<br />
Harmillisesti koko levy ei ole samaa mainiota psykedeelistä rockia kuin tämä aivan erinomainen <i>August</i>. Herkän hienostunut <i>I'm With You</i> (ehkä vieläpä <i>August</i>ia enemmän), rock-balladi <i>Dream</i> ja hienosti kulkekeva kaihoisa <i>Nothing</i> kyllä kutkuttelevat samoja korvien makuhermoja kuin tuo impulsiiviseen ostopäätökseen johtanut kappalekkin, mutta joltain osin levy ei vastannut (kohtuuttoman kovia) odotuksiani - erityisesti <i>Your Friend And Mine - Neil's Song</i> melkeinpä ärsyttää kahden mestariteoksen välissä. Loppu materiaali onneksi on varsin tasavahvaa. <br />
<br />
Kuitenkin jo tuon <i>August</i>, <i>I'm With You</i>, <i>Dream</i> ja <i>Nothing</i> -nelikon ansiosta levy oli kirjoissani varsin hyvä ostos. Nämä ovat myös ne kappaleet, jotka minut saavat <i>Four Sail</i>in soittimeen asettamaan, vaikka en kyllin voi korostaa, että levy on oikeasti varsin tasavahva teos.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Arthur Lee: kitara, piano, kongat, huuliharppu, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Jay Donnellan: kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Frank Fayad: basso, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">George Suranovich: rummut, laulu</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
+
</blockquote>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Drachen Theaker: rummut</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Peter Schaumann</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">August <i>(Lee) - 5:09</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Your Friend and Mine - Neil's Song <i>(Lee) - 3:47</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">I'm With You <i>(Lee) - 2:45</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Good Times <i>(Lee) - 3:32</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Singing Cowboy <i>(Lee, Donnellan) - 4:50</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Dream <i>(Lee) - 2:52</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Robert Montgomery <i>(Lee) - 3:38</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Nothing <i>(Lee) - 4:48</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Talking in My Sleep <i>(Lee) - 2:49</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Always See Your Face <i>(Lee) - 3:23</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-5737889598358767382015-12-06T16:05:00.000+02:002015-12-08T12:52:40.935+02:00Kevin Ayers - Bananamour<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi23rA80RN9Rl6OGHnIMlqnzz_DXPb6pBwQkprRPMilPaZCAVU2X819O3iOlcfnuLS3ogsjZF8HrSpOuPIHXzULpzdyxaWsmIXO43HpqBl13RupToC2o1Xi_YLk7sg3Q-AkfLcazxapZMt0/s1600/Bananamour.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="317" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi23rA80RN9Rl6OGHnIMlqnzz_DXPb6pBwQkprRPMilPaZCAVU2X819O3iOlcfnuLS3ogsjZF8HrSpOuPIHXzULpzdyxaWsmIXO43HpqBl13RupToC2o1Xi_YLk7sg3Q-AkfLcazxapZMt0/s320/Bananamour.png" width="320" /></a></div>
Entisen <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/search/label/Soft%20Machine">Soft Machine</a> -basistin, laulaja lauluntekijä Kevin Ayersin neljäs soololevy <i>Bananamour</i> julkaistiin vuonna 1973.<br />
<br />
<i>Bananamour</i> oli suurelle yleisölle jokseenkin helpommin lähestyttävää musiikkia Ayersin aikaisempiin levyihin verrattuna. Se ei kuitenkaan menestynyt yhtä hyvin kuin Ayersin parhaana pidetty albumi <i>Whatevershebringswesing</i> - <i>Bananamour</i>in edeltäjä.<br />
<br />
Ayersin uudessa (käsittääkseni basisti Archie Leggetin mukaan nimetyssä Archibald-nimisessä kiertueyhtyeessä soitti kitaraa tuolloin tulevaisuudessa <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/search/label/Gong">Gong</a>iin siirtynyt Steve Hillage.<br />
<br />
<br />
Päädyin ostamaan <i>Bananamour</i>-albumin kovaan Canterbury-kuumeeseeni alkukesällä 2013 yleisten ohjeiden vastaisesti. Canterbury-orientoituneille musiikki-ihmisille nimittäin kuulee usein suositeltavan Kevin Ayersin kolmea ensimmäistä albumia, mutta Steve Hillagen läsnäolo tällä levyllä oli tarpeeksi suuri vaikutin hylätä ohjeet. Mahdollisesti tämä oli hienoinen munaus, sillä <i>Bananamour</i> ei juurikaan canterbury scenen musiikkia muistuta. <br />
<br />
Levy alkaa lupaavasti leppoisella <i>Don't Let It Get You Down (For Rachel) </i>-viisulla, jota seuraa kerrassaan hulppea Steve Hillagen kitaravirtuositeettia esittelevä <i>Shouting in a Bucket Blues</i>. Valitettavasti kahden erinomaisen kappaleen jälkeen levyn taso mielestäni laskee jonkin verran, eikä palaa enää aivan aiemmalle tasolle takaisin.<br />
<br />
<i>Bananamour</i>-albumin toinen puoli on vielä jokseenkin ensimmäistä rauhallisempi ja seesteisempi. Tässä suuren poikkeuksen tekee aivan pöhkö ja mahtipontinen <i>Beware the Dog</i>, joka päättää levyn mitä eriskummallisimmalla tavalla. Ja kyllähän <i>Decadence</i> parhaimmillaan yltyy varsin miellyttävään psykedeliointiin. Kuriositeettina täytynee myös mainita <i>Oh! Wot A Dream</i> -kappaleen olevan tribuutti brittipsykedelian keskeiselle hahmolle, Syd Barretille.<br />
<br />
Vaikka Kevin Ayersin persoonasta ja persoonallisesta lauluäänestä pidänkin, <i>Bananmour</i> on aina ollut minulle pienimuotoinen pettymys. Albumin alun mainioista biiseistä hieman laskeva laulujen taso alleviivaa entuudestaan kuuntelukokemukseni hienoista mollivoittoisuutta. Levy on kuitenkin ihan hyvä, mutta en vain juuri koskaan oikein ole sellaisella tuulella, että erityisemmin <i>Bananamour</i>ia kaipaisin. En sitä kuitenkaan virheostokseksi laske.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Archie Legget: basso, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Eddie Sparrow: rummut, lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Kevin Ayers: kitara, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Robert Wyatt: laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Steve Hillage: kitara</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
+
</blockquote>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Doris Troy: taustalaulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Liza Strike: taustalaulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Barry St. John: taustalaulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Mike Ratledge: urut</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Howie Casey: tenorisaksofoni</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Dave Caswel: trumpetti</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Lyle Jenkins: baritonisaksofoni</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Ronnie Price: piano</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Tristam Fry: lautaset</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Bob Lawrie</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Don't Let It Get You Down (For Rachel) <i>(Ayers) - 4:04</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Shouting in a Bucket Blues <i>(Ayers) - 3:45</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">When Your Parents Go to Sleep <i>(Ayers) - 5:47</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Interview <i>(Ayers) - 4:43</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Internotional Anthem <i>(Ayers) - 0:43</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Decadence <i>(Ayers) - 8:05</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Oh! Wot A Dream <i>(Ayers) - 2:48</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Hymn <i>(Ayers) - 4:35</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Beware of the Dog <i>(Ayers) - 1:25</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-20015897128399244092015-12-05T20:36:00.001+02:002015-12-06T13:40:24.157+02:00Twink - Think Pink<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2kXSJOqCuj5PQld7QArCKGz3GJzSUKX-k61ADvNvvRNwdIPEHpGBxgURo2TMDav780qfozxvUMP6RKQihc00td3houcWk1T9bQZQxUwc9tvPX1cj1DEDLS879_QPmno_VSjWs3FdRFKV4/s1600/think+pink.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="312" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2kXSJOqCuj5PQld7QArCKGz3GJzSUKX-k61ADvNvvRNwdIPEHpGBxgURo2TMDav780qfozxvUMP6RKQihc00td3houcWk1T9bQZQxUwc9tvPX1cj1DEDLS879_QPmno_VSjWs3FdRFKV4/s320/think+pink.jpg" width="320" /></a></div>
Muun muassa The Pretty Things - ja Tomorrow-yhtyeestä tutun John "Twink" Alderin 60-luvun psykedeliaa heijastellut ensisoololevy julkaistiin vuonna 1970.<br />
<br />
Albumilla vieraili mainitsemisen arvoisesti Pink Fairies Motorcycle Club and All-Star Rock and Roll Band -ryhmän soittajia, Tyrannosaurus Rexistä potkut saanut Steve Peregrin Took sekä Twinkin kanssa Tomorrowissa soittanut John "Junior" Wood.<br />
<i></i><br />
Mahdollisesti varsin laajan soittajakaartin takia levyn materiaali ei ole kovinkaan yhdenmukaista ja kappaleet eroavat toisistaan runsaasti tunnelmaltaan ja tyyliltään.<br />
<br />
Olin keväällä 2013 syystä tai toisesta kiinnostunut Twinkistä (en välttämättä suosittele tuota taiteilijanimeä googlen kuvahaulla haettavaksi), mutta erityisesti kiinnostustani syvensi bongattuani Twinkin ja Yes-kitaristi Steve Howen yhdistäneen linkkin, Tomorrow-yhtyeen. Alun perin törmäsin tähän birttiläisen psykedelian ja UG-skenen hahmoon muistaakseni Pink Fairies -yhtyeen kautta, ja jostain syystä halusin perehtyä myös miehen muuhun tuotantoon. Näitä polkuja pitkin päädyin <i>Think Pink</i> -albumin ostamaan tuona keväänä.<br />
<br />
<i>Think Pink</i> sisältää mielestäni kaksi aivan timanttista kappaletta. Twinkin ja Juniorin edellisestä <i>Aquarian Age</i> -projektista periytyvä <i>Ten Thousand Words in a Cardboard Box</i> on oikein mieltä syleilevää psykedeelistä rokkia parhaimmillaan. Toinen timantti taas on herkkä sanoiltaan joko äärimmäisen koskettava ja diippi tai sitten vain aivan korni (itse tietenkin kallistun ensimmäiseen) <i>Tiptoe on the Highest Hill</i>. Myös <i>Suicide</i> pääsee hyvin lähelle levyn huipputasoa.<br />
<br />
<i>Think Pink</i> pitää psykedeelisissä sisuksissaan myös vähemmän hyvää, mutta silti hyvää hieman ehkä vuodeksi 1970 ajastaan jäljessä olevaa psykedeelistä rockia. Erityisesti <i>Rock an' Roll the Joint</i> sopii tähän kategoriaan. <br />
<br />
Levyllä on myös suorastaan möykäksi laskettavaa sekoilua. Ääriesimerkiksi voisin nostaa melkoisen rymistelyn nimeltä <i>Mexican Grass War</i>. Valitettavasti melupuoli ei oikein kutkuta oikeita mielihyvähermojani, vaan osuu lähinnä mielipahahermoihini.<i> </i>Hieman möykkää on myös kumpikin Peregrin Tookin ehkä vähän monty pythonmainen kontribuutio, mutta nämä kyllä ovat albumin (ja minun) onneksi ihan viihdyttäviä.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Twink: akustinen kitara, rummut, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Wally Allen: piano</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Mick Farren: laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Boss Goodman: laulu, lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">John "Honk" Lodge: basso</span></li>
<li><span style="font-size: small;">John Povey: sitar, mellotron</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Viv Price: rummut</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Paul Rudolph: akustinen kitara, sähkökitara, vibrafoni, laulu, lyömäsoittimet, kello</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Silver: laulu, lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Steve Peregrin Took: keijutorvi, laulu, lyömäsoittimet, sähkökitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Victor Unitt: sähkökitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">John "Junior" Wood: basso</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Hipgnosis</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">The Coming of the Other One <i>(Twink) - 3:39</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Ten Thousand Words in a Cardboard Box <i>(Twink, Junior) - 4:29</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Dawn of Magic <i>(Twink) - 1:44</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Tiptoe on the Highest Hill <i>(Twink) - 5:18</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Fluid <i>(Twink) - 4:03</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Mexican Grass War <i>(Twink) - 5:28</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Rock an' Roll the Joint <i>(Twink) - 2:29</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Suicide <i>(Twink) - 4:23</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Three Little Piggies <i>(Twink, Took) - 3:12</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">The Sparrow is a Sign <i>(Twink, Took) - 2:22</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-55141834196871825622015-12-02T14:14:00.000+02:002015-12-03T21:55:13.406+02:00Can - Monster Movie<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUH0Rh5dNgGbCjuPOlxQbwLaj745KIo_2ny-6Up0TQ3axf_K1K_wOFZrfSKvjSImqccEkbUwKNm2poku-Xwv3C0Np3YIq1s8aFbTXkpC9bYuAA90NiAY2Nn_FT5_hyphenhyphenajjTytGX94Hrp8kF/s1600/monster+movie.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="314" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUH0Rh5dNgGbCjuPOlxQbwLaj745KIo_2ny-6Up0TQ3axf_K1K_wOFZrfSKvjSImqccEkbUwKNm2poku-Xwv3C0Np3YIq1s8aFbTXkpC9bYuAA90NiAY2Nn_FT5_hyphenhyphenajjTytGX94Hrp8kF/s320/monster+movie.jpg" width="320" /></a></div>
<i>Monster Movie</i> on aivan hyvän länsisaksalaisen krautrockyhtye Canin esikoislevytys vuodelta 1969.<br />
<br />
Kölniläisyhtye uskoi kollektiivisen ja spontaanin säveltämisen voimaan ja runsaaseen toistoon ja näistä kumpaakin levyltä löytyy. Canin musiikissa on lukemani mukaan kuultavissa myös basisti Holger Czukayn ja kosketinsoittaja Irmin Schidtin opiskelu maineikkaan säveltäjä Karlheinz Stockhausenin oppilaina.<br />
<br />
Yhtye oli julkaissut aiemmin jo pari singleä ja <i>Monster Movie</i> -levyn oli tarkoitus olla näihin verrattuna jokseenkin helpommin lähestyttävissä.<br />
<br />
<br />
Kiinnostuin jokseenkin jonkin verran muistaakseni krautrockista muistaakseni alkuvuodesta 2013. Olin jo aikaisempana vuonna nirhaissut genren pintaa Canin levyllä <i>Future Days</i>, mutta se ei kutkutellut (eikä ole edelleenkään) mitenkään mahdottomasti makuhermojani. Tuona talvisena helmikuuna <i>Monster Movie</i> ja <i>Tago Mago</i> -levyn myötä löysin kaiketi krautista sen mitä etsinkin.<br />
<br />
<i>Monster Movie </i>saattaa olla suosikki krautlevyistäni. Tunnelma koko levyllä on hyvin intensiivinen ja kulminoituu varsin rujosti rypistyvään <i>Yoo Doo Right</i> -kappaleeseen. Suosikkini levyllä on kylläkin Canin mainion aaltoileva versiointi perinteikkäästä englantilaisesta lastenlorusta <i>Mary, Mary, Quite Contrary</i>. Myös <i>Outside My Door</i> on kerrassaan upea - erityisesti Michael Karolin kitaran osalta.<br />
<br />
Koko yhtyeen soitantaa ei voi kuin ihailla. <i>Monster Movie</i>lla soittaa erittäin orgaanisesti ja kollektiivisesti toisiaan täydentävä yhtye. Erityisesti levyn jälkeen Canista (väliaikaisesti) poistuneen Malcolm Mooneyn laulutyöskentely ansaitsee mielestäni erityishuomiota.<br />
<br />
En kuitenkaan identifioidu kovin krautmieheksi etenkään nykypäivänä. Krauttia tulee siis kuunneltua harvakseltaan, mutta oikealle päälle sattuessani olen varsin iloinen levyhyllyni kokeellisen saksalaisen rockin antimista.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Irmin Schmidt: koskettimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Jaki Liebezeit: rummut</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Holger Czukay: basso</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Michael Karoli: kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Malcolm Mooney: laulu</span></li>
</ul>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Father Cannot Yell <i>(Czukay, Karoli, Liebezeit, Mooney, Schmidt) - 7:06</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Mary, Mary So Contrary <i>(Czukay, Karoli, Liebezeit, Mooney, Schmidt) - 6:21</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Outside My Door <i>(Czukay, Karoli, Liebezeit, Mooney, Schmidt) - 4:11</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Yoo Doo Right <i>(Czukay, Karoli, Liebezeit, Mooney, Schmidt) - 20:27</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-83689715347602015832015-11-25T17:42:00.001+02:002015-11-26T13:23:49.146+02:00Rush - Permanent Waves<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6VlKjTk5_mqO18-5ypN3Ec5o5-b4-DMdqZLm2dSTQFc_3IWCn_nJDCqMirt0hR6LGOY3xXnoLSlWlymCDzhJapFK_Ld8Qx1YzkKLq61q9LjngfQaprvKpgGI4OceS-XgmoGRpY5RNZZEU/s1600/permanent+waves.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="313" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6VlKjTk5_mqO18-5ypN3Ec5o5-b4-DMdqZLm2dSTQFc_3IWCn_nJDCqMirt0hR6LGOY3xXnoLSlWlymCDzhJapFK_Ld8Qx1YzkKLq61q9LjngfQaprvKpgGI4OceS-XgmoGRpY5RNZZEU/s320/permanent+waves.jpg" width="320" /></a></div>
<i>Permanent Waves</i> on maineikkaan kanadalaisen Rush-yhtyeen seitsemäs studioalbumi. Se on julkaistu vuonna 1980.<br />
<br />
Levyllä Rush siirtyy hieman aikaisempaa "kuuntelijaystävällisempään" materiaaliin kappaleiden ollessa kohtuullisen mittaisia. Tämän johdosta albumin kappaleiden singlejulkaisut saivatkin runsaasti radioaikaa.<br />
<br />
Levy menestyi kaupallisesti erittäin hyvin ja oli Rushin ensimmäinen USA:n albumilistojen viiden kärkeen noussut levy noustuaan listalla neljänneksi. Vanhalla mahtereella albumi nousi UK:n myyntilistoilla peräti kolmanneksi.<br />
<br />
<br />
Rush on aina ollut itselleni sellainen yhtye, että vaikka kuvittelen pitäväni siitä ajatuksen tasolla, käytännössä tilanne on toinen. Yhtyeen soittoniekat ovat kiistatta omien instrumettiensa aatelia ja sävellyksetkin ovat ihan laadukkaita. Kuitenkin kerta toisen jälkeen tutustumisyritykseni eivät tuottaneet pitkään hedelmää.<br />
<br />
Tilanne muuttui hivenen kun sain lainaksi eräältä tutultani tämän levyn muistaakseni 2012. <i>Permanent Waves</i> oli huomattavasti mukavampaa kuunneltavaa kuin aiemmat kirjastolainani yhtyeeltä. Omakseni tämän levyn ostin tämän vuoden alkupuolella.<br />
<br />
<i>Permanent Waves</i> ei kuitenkaan ole kirjoissani esimerkiksi <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/2015/08/focus-moving-waves.html">liikkuvaisempien aaltojen</a> veroista kamaa. Levy hieman väljähtyy loppua kohti ja erityisesti <i>Different Strings</i> ei oikein anna minulle kuulijana pitkästymisen lisäksi mitään. Pidän kuitenkin paljon levyn kahdesta ensimmäisestä kappaleesta ja <i>Entre Nous</i> -biisistä. Vähän turpean <i>Jacob's Ladder</i>inkin kitarafraasien keskustelu on oikein hienoa kuunneltavaa.<br />
<br />
Rush jättää kuitenkin parhaimmillaankin minut hieman kylmäksi. Hieman kalseaksi ja kolkoksi voisin tätäkin levyä tunnelmaltaan kuvailla. Vaikka lämpimiäkin hetkiä löytyy aika runsaasti jopa, Geddy Leen laulu ei ole koskaan oikein korviani kutkuttanut miellyttävällä tavalla ja Neil Peartin rummutus (niin taidokasta kuin onkin) ei oikein ole myöskään mieleeni. En siispä usko, että levyhyllyyni lisä-Rushia ilmestyy lähiaikoina. Ehkä ei koskaan.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Geddy Lee: laulu, basso, syntetisaattorit</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Alex Lifeson: sähkökitara, akustinen kitara, 12-kielinen kitara, jalkio</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Neil Peart: rummut, patarumpu, kellopeli, putkikellot, tuulikellot, kellopuu, triangeli, crotalet</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
+
</blockquote>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Erwig Chuapchuaduah: steel pan</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Hugh Syme: piano</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Hugh Syme</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">The Spirit of Radio <i>(Lee, Lifeson, Peart) - 4:59</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Freewill <i>(Lee, Lifeson, Peart) - 5:24</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Jacob's Ladder <i>(Lee, Lifeson, Peart) - 7:28</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Entre Nous <i>(Lee, Lifeson, Peart) - 4:36</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Different Strings <i>(Lee, Lifeson, Peart) - 3:48</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Natural Science <i>(Lee, Lifeson, Peart) - 4:59</i></span></li>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">I: Tide Pools</span></li>
<li><span style="font-size: small;">II: Hyperspace</span></li>
<li><span style="font-size: small;">III: Permanent Waves</span></li>
</ul>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-49580868931271035562015-11-22T19:28:00.000+02:002015-11-22T21:34:22.966+02:00Caravan - Waterloo Lily<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg_d3dA0jltQtp83wG00zFl4_Bl5wvo_HPxKhxu-LQfk2ymDq5ZK93qzkQD1MuHoa_c1mNUjVm6Enp4AhdXx2fToszYCeyQZM4-pcvUHPayYTUBEKvIJmuo3K11i_HNzId9YRzNw3036uyc/s1600/waterloo+lily.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="318" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg_d3dA0jltQtp83wG00zFl4_Bl5wvo_HPxKhxu-LQfk2ymDq5ZK93qzkQD1MuHoa_c1mNUjVm6Enp4AhdXx2fToszYCeyQZM4-pcvUHPayYTUBEKvIJmuo3K11i_HNzId9YRzNw3036uyc/s320/waterloo+lily.jpg" width="320" /></a></div>
<i>Waterloo Lily</i> on Caravan-yhtyeen neljäs studioalbumi. Se julkaistiin keväällä 1972.<br />
<br />
Edellisellä levyllä kantavana voimana toiminut David Sinclair oli saanut tarpeekseen yhtyeen menestymättömyydestä ja siirtyi työskentelemään Robert Wyattin yhtyeeseen <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/search/label/Matching%20Mole">Matching Mole</a>. Davidin tilalle tuli Deliver-yhtyeestä tyyliltään aivan erilainen Steve Miller, Phil Millerin veli. Myös Richard Sinclair oli kiinnostunut viemään Caravania jazzimpaan suuntaan.<br />
<br />
<i>Waterloo Lily</i> sai jokseenkin kahtiajakaantuneen vastaanoton levyn aiemmista eroavan tyylin vuoksi. Levyltä <i>Caravan</i>-klassikoksi on jäänyt kuitenkin kappale <i>The Love in Your Eye / ym.</i><br />
<i> </i> <br />
Kummaa, kuinka viisi minuuttia päämäärätöntä jahkailua voi närhiä levyn terävimmän kärjen tylsäksi. Kyllä, katson juuri sinuun <i>Nothing at All</i>.<br />
<br />
Tämä toistaseksi toiseksi viimeisin Caravan-ostokseni saa kieltämättä (minulta, mutta kuulemani mukaan myös joiltain toisilta caravanisteilta) kohtuuttoman vähän osakseen levysoitinaikaa ja liiallisesti pahoja mulkaisuja. <i>Waterloo Lily</i> on kuitenkin manailemaani viisiminuuttista lukuunottamatta aivan klassikkokamaa, Caravania miltei parhaimmillaan.<br />
<br />
Vaikka sitä sanotaan, että Sinclair Caravan-kokoonpanossa - kaksi parhaassa, yhdelläkin Sinclairilla pötkii varsin pitkälle. Laulannollisesti ääneen levyn ainoa Sinclair ei paljoa pääse, mutta soitto on maukasta kyllä. Hastingsin Pyekin melkeinpä vetää parhaimmat kitarakiskaisunsa tällä levyllä. Ja vaikka Steve Miller ei ole mikään David Sinclair, mies hoitaa paikkansa varsin hyvin. Richad Coughlan on myös oma luotettavan tyylitajuinen itsensä (paitsi sillä viisiminuuttisella...).<br />
<br />
Biisimateriaali on varsin vahvaa levyllä, jos taas jätetään märehdityt minuutit pois laskuista. Erityisesti rouhea nimikkokappale, mutta myös levyn koko lopetuskolmikko kuuluu mielestäni aivan Caravanin tuotannon terävimpään kärkeen. Uskallan jopa väittää <i>The Love in Your Eye / To Catch Me a Brother / Subsultus / Tilbury Kecks </i>-teosta Caravanin parhaaksi pitkäksi kappaleeksi (ohi siis kilpailijoidensa kuten <i>L'Auberge du Sanglier / A Hunting We Shall Go / Pengola / Backwards / A Hunting We Shall Go</i> tai <i>Nine Feet Underground</i>). Se avausosan oboe-soolo, voi pojat (ja millaiseen huilulentoon nouseekaan Pyen velipoika Jimmy Hastings osassa <i>To Catch Me a Brother</i>)! Toisinaan kuulen Steve Milleriä haukuttavan epäyhteensopivaksi Caravanin muun joukkion kanssa, mutta ainakin hänen <i>Songs & Signs</i> sopii mielestäni hyvinkin Caravanin tyyliin.<br />
<br />
Luultavasti mielessäni <i>Waterloo Lily</i> -levy sekoittuu samoihin vuoden 2011 kesäisiin aikoihin osatamani (selvästi heikomman) <i>Cunning Stunts </i>-levyn kanssa, sillä tämä albumi herättää harmillisen epäreilun huonoja mielikuvia mielessäni. Taistelu jatkukoot tämän levyn päänsisäisen aseman korottamiseksi. Taistelusta tuskin tulee minun Waterlootani, kjeh kjeh.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Richard Coughlan: rummut, lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Pye Hastings: laulu, sähkökitara, akustinen kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Steve Miller: piano, sähköpiano, sähköcembalo, urut</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Richard Sinclair: laulu, basso</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
+
</blockquote>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Lol Coxhill: sopraanosaksofoni</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Phil Miller: sähkökitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Colin Frecher: jousisovitukset</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Barry Robinson: oboe</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Jimmy Hastings: huilu, tenorisaksofoni</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Mike Cotton: trumpetti</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: William Hogarth</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Waterloo Lily <i>(Coughlan, P. Hastings, R. Sinclair) - 6:47</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Nothing at All / It's Coming Soon / Nothing at All (Reprise) <i>(S. Miller) - 10:25</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Songs & Signs <i>(S. Miller) - 3:39</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Aristocracy <i>(Coughlan, P. Hastings, R. Sinclair) - 3:03</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">The Love in Your Eye / To Catch Me a Brother / Subsultus / Debouchement / Tilbury Kecks <i>(Coughlan, P. Hastings, R. Sinclair) - 12:31</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">The World is Yours <i>(Coughlan, P. Hastings, R. Sinclair) - 3:41</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-72510890048672667052015-11-10T21:08:00.000+02:002015-12-03T21:57:12.029+02:00Hawkwind - Quark, Strangeness and Charm<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikbiWH1GxH-8RwvxPktcMZXwpJq6uEAf_NpvqrK6a5ScXRLkWh1CM4q-b3Kuc_7Zgp1SxrLgqy-7Sd28jrdr5u2WhKh7CuzxNO8SqZkGKLGQEXgVRL4iv0fM6JY-gI_Z38dpC9vW19Rqn5/s1600/Quark+strangeness+and+charm.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEikbiWH1GxH-8RwvxPktcMZXwpJq6uEAf_NpvqrK6a5ScXRLkWh1CM4q-b3Kuc_7Zgp1SxrLgqy-7Sd28jrdr5u2WhKh7CuzxNO8SqZkGKLGQEXgVRL4iv0fM6JY-gI_Z38dpC9vW19Rqn5/s320/Quark+strangeness+and+charm.png" width="315" /></a></div>
<i>Quark, Strangeness and Charm</i> on avaruusrockin isä Hawkwindin kahdeksas albumi vuodelta 1977.<br />
<br />
Vaikka yhtyeen kokonaissoundi oli muuttunut radikaalisti jo edellisellä levyllä Lemmyn potkujen jälkeen, suurten miehistönvaihdosmyllerrysten (peräti kolme soittajaa sai poistua bändistä) myötä Hawkwind ohjautui uusille urille. Saman tien Dave Brockin kapteenius tuli sinetöidyksi hänen jäädessä ainoaksi alkuperäisjäseneksi.<br />
<br />
Levy sai faneilta ja musiikkikriitikoilta lämpimän vastaanoton ja tämä nykyisin klassikon aseman saavuttanut albumi kohosi UK:n myyntilistoilla kolmanneksikymmenenneksi.<br />
<br />
<br />
Sen lisäksi että <i>Quark, Strangeness and Charm</i> on ehdottomasti suosikkilevyjäni, se on myös hyvin keskeinen albumi Hawkwindiin upottautumisen ajoiltani. Kuten <i>Doremi Fasol Latido</i> -<a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/2015/07/hawkwind-doremi-fasol-latido.html">kirjoitukseni</a> yhteydessä kerroin, tutustuin yhtyeeseen loppuvuodesta 2009. Omat ensiostokseni suoritin kuitenkin vasta 2010 puolella, jolloin tilasin könttänä Levykauppa äxästä tämän levyn (<i>Hassan I Sabbah</i>in YouTube-kuuntelujen perusteella), legendaariseksi kehutun <i>Space Ritual </i>-livealbumin ja Hawkwindin ensimmäisen levyn (koska se oli halpa).<br />
<br />
Muistan sen tiistai(?)päivän maaliskuun loppupuolella kun tilaukseni saapui silloisen (aivan toisella puolella kaupunkia asuneen) tyttöystäväni luokse (ilmeisesti olimme suorittaneet kimppatilauksen). Samana pahaisena päivänä oli vielä ollut luistelua lukion liikuntatunnilla ja pyörätiet aivan karmeilla urilla. Hääviä ei siis pyöräily ollut etenkään luistinkassin kanssa. Hikisenä ja onnettomana muistan saapuneeni kotiin tuskaisen pyörälenkin jälkeen. Levyt (joista aloitin <i>Quark, Strangeness and Charm</i>illa) kuunneltuani olin hikinen ja onnellinen. Tai ehkä olin jo käynyt suihkussa ennen kuuntelu-urakkaa - sitä en muista.<br />
<br />
Levyn materiaali on mitä mainiointa ja ainoastaan sitä erinomaisempaa on levyn soitanta ja tuotanto. Kaikenlaisia pieniä onnistuneita sovitus- ja tuottamisratkaisuja satelee yhtenä kuurona korviin kun kiekon kuljettaa kelkkaan soittimen. Levy on tyylillisesti ja tunnelmallisestikin varsin kaukana "klassisen" kauden albumeista ollen hieman keveämpää kamaa. Kuitenkin tai ehkäpä juuri tästä syystä se Hawkwindin katalogista niin on mieleeni.<br />
<br />
Soitannasta jo mainitsinkin. Uusi tulokas, Adrian Shaw on mielstäni Hawkwindin historian paras basisti ja ainakin kiistatta melodisin. Hänen ja huippuiskussa olleen Simon Kingin rytmiryhmäpuoli toimii niin erinomaisen hyvin, että helppohan siinä on lopunkin yhtyeestä loistaa. Ja loistaakin.<br />
<br />
Robert Calvert on myös sanoituksineen vauhdissa, ja vaikka hänen lausuvaan laulutyyliinsä tottuminen vei tovin, nykyisin sekin on mannaa kuuloelimilleni. <i>Quark, Strangeness and Charm</i> onkin Robert Calvertin paluun jälkeisen Hawkwindin kohokohta. Surullisesti tämäkin kokoonpano Hawkwindille tyypillisesti jäi varsin lyhytikäiseksi. Toisaalta sekin nostanee tämän albumin pisteitä mieleni mielikuvituspistepörssissä.<br />
<br />
<i></i><br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Dave Brock: kitara, syntetisaattori, äänitehosteet, laulu, "quark"</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Robert Calvert: laulu, lyömasoittimet, morsetus, "strangeness"</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Simon House: koskettimet, viulu, alasin, laulu, "charm"</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Adrian Shaw: basso, laulu, taputukset</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Simon King: rummut, lyömasoittimet, ei laulua</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Hipgnosis ja Geoff Halpin</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Spirit of the Age Down <i>(Calvert, Brock) - 7:20</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Damnation Alley <i>(Calvert, Brock, House) - 9:06</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Fable of a Failed Race <i>(Calvert, Brock) - 3:15</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Quark, Strangeness and Charm <i>(Calvert, Brock) - 3:41</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Hassan I Sabbah <i>(Calvert, Rudolph) - 5:21</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">The Forge of Vulcan <i>(House) - 3:05</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">The Days of the Underground <i>(Calvert, Brock) - 3:13</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">The Iron Dream <i>(King) - 1:53</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-60234225821798504052015-11-09T11:46:00.000+02:002015-12-06T22:55:01.287+02:00The Darkness - Permission to Land<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcxZfwwLwszFa2K_Pyh1MxqPdExeFegj9YeOXRXn8-uyWxzYinEy284iBC_wKJBWIX2HX1G2ZDPwuMpV327vd3poiNaXu4574VNSEY9GxDwzbfASmT9LeXuiQHqE6DHFxQ-RrmRohX94Lt/s1600/permission+to+land.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="313" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcxZfwwLwszFa2K_Pyh1MxqPdExeFegj9YeOXRXn8-uyWxzYinEy284iBC_wKJBWIX2HX1G2ZDPwuMpV327vd3poiNaXu4574VNSEY9GxDwzbfASmT9LeXuiQHqE6DHFxQ-RrmRohX94Lt/s320/permission+to+land.jpg" width="320" /></a></div>
Brittiläisen hard rock yhtye The Darknessin debyyttilevy <i>Permission to Land</i> ilmestyi melkoisella rytinällä 2003, myi UK:ssa viisinkertaista platinaa (muuallakin hyvin) ja kahmi palkintoja. Levy sisältää monia The Darkness -klassikkobiisejä kuten <i>Growing on Me</i> ja UK:n singlelistan kärkeen singonnut <i>I Belive in a Thing Called Love</i>.<br />
<br />
Itse yhtye on tunnettu erityisesti nokkamies Justin Hawkwinsin komeista falsetoista ja varsin karismaattisesta lavaläsnäolosta.<br />
<br />
<i>Permission to Land</i> jäi vuoteen 2012 asti ainoaksi The Darknessin alkuperäisellä kokoonpanolla äänittämäksi albumiksi.<br />
<br />
<br />
<br />
Muistaakseni ensikosketukseni The Darkness -yhtyeeseen tapahtui ala-asteiässä MTV-kanavan (jota salaa katselin ennen koulua) <a href="https://www.youtube.com/watch?v=FMogMOjIH8M">musiikkivideo</a>tarjonnan kautta. Juurikin <i>Growing on Me </i>-kappale (ja video) teki pieneen minuun suuren (ja hämmentävän vaikutuksen). Sain kuitenkin aikaiseksi hankia (oikeastaan saada) levyn 2013 velipojaltani syntymäpäivälahjaksi.<br />
<br />
Useita (erityisesti muusikko)kavereitani hämmentää, että pidän paljon tästä levystä. Kuitenkin oma musiikkimakuni kierteli ala- ja yläasteiässä myös Hurriganesia, Ramonesia, Peer Güntia ja Motörheadia ennen sen siirtymistä progen vihreämmillä niityille. Nämä ajat ovat kiistatta jättäneet jonkinlaisen jäljen mieltymysteni muistikammioihin. Vanhoista suosikeistani nykypäivänä tosin tulee lähinnä kuunneltua Motörheadin alkupään tuotantoa ja annoksia The Darknessia.<br />
<br />
<i>Permission to Land</i> on mainio albumi. Kappaleet ovat oikein hyviä (<i>Givin' Up</i>ia ja <i>Holding My Own</i>ia lukuunottamatta). Menoa ja meininkiä riittää. Sanoitukset ovat paikka paikoin aika pöhköjä, mutta The Darknessilta ei koskaan ole itseironian tajua puuttunut. Suuri sääli on, että yhtyeen muu materiaali ei tämän ensilevyn tasolle ole aivan yltänyt.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Justin Hawkins: laulu, kitara, syntetisaattori, piano</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Dan Hawkins: kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Frankie Poullain: basso</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Ed Graham: rummut</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Bruce Band</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Black Shuck <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 3:20</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Get Your Hands Off My Woman <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 2:46</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Growing on Me <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 3:29</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">I Belive in a Thing Called Love <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 3:36</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Love is Only a Feeling <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 4:19</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Givin' Up <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 3:34</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Stuck in a Rut <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 3:17</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Friday Night <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 2:56</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Love on the Rocks with No Ice <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 5:56</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Holding My Own <i>(J. Hawkins, D. Hawkins, Poullain, Graham) - 4:55</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-16671172243776186602015-11-08T12:33:00.001+02:002017-11-27T19:54:36.638+02:00Gong - You<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiA2OF-sfY70x70n_O_fxuMJkbcyyPHc46slsbzmNwvqrAAQnCWCUZek-VTeNs5kzpDR5yOvaL866KBVWVuFyCyTiHjwx8JwV4DAK1EhEzr88yhK1ZAtL3C4_DIBUGj7xLUk8mj-Is37Muy/s1600/You.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiA2OF-sfY70x70n_O_fxuMJkbcyyPHc46slsbzmNwvqrAAQnCWCUZek-VTeNs5kzpDR5yOvaL866KBVWVuFyCyTiHjwx8JwV4DAK1EhEzr88yhK1ZAtL3C4_DIBUGj7xLUk8mj-Is37Muy/s320/You.png" width="315" /></a></div>
Edellisen Gong-yhtyeen edellisen albumin kanssa samana vuonna ilmestynyt <i>You</i> päättää bändin Radio Gnome Invisible -levytrilogian ja on myös "klassisen kokoonpanon" viimeinen levytys.<br />
<br />
<i>You </i>on kiistatta levytrilogian avaruusrockein yksilö. Glissandokitarat ja Tim Blaken syntetisaattorit ujuttavat trilogian pisimmillä kappaleilla valveutuneen kuulijan aivan takuulla toisiin sfääreihin.<br />
<br />
Vaikka Gongin klassinen kokoonpano sai päätöksensä <i>You</i>-levyn jälkeen, <i>You</i>-viboja pääsee aistimaan vielä seuraavana vuonna julkaistulla Steve Hillagen esikoissoololevy <i>Fish Rising</i>illa.<br />
<br />
<br />
Tämä Radio Gnome Invisible -levytrilogian päättävä albumi oli ensimmäinen Gong-ostokseni ja voi pojat kuinka se meni korkealta yli ymmärrykseni. Hilseisen pääni hiussuortuvat eivät edes liikahtaneet, mutta suuni siirtyi vaakaviivasta ∅-kirjaimen muotoiseksi jo levyn avauskappale <i>Thoughts for Naught</i> -kappaleen aikana. Sen siitä kaiketi saa kun uimataidottomana hyppää suin päin syvään päähän. Paljon on kuitenkin muuttunut sitten syksyn 2010 ja nyt <i>You</i> on kiistallisesti suosikkilevyni Gongilta ja överhuvudtaget aika parasta bestiä.<br />
<br />
Levyn kolme ensimmäistä kappaletta johdattavat kuulijan allenmaisesti takaisin Gong-planeetalle (jos sieltä on sattunut poistumaan) ja siitä edespäin elämä on täyttä juhlaa. <i>You</i> tosin jatkaa Radio Gnome Invisible -trilogian trendiä ja Allenin musiikillinen rooli jatkaa kutistumistaan. Tavalliseen tapaan Pierre Moerlenin rumputyöskentely on älyttömän nautinnollista kuunneltavaa, mutta kyllä koko Gong on huimassa tikissä.<br />
<br />
Oma Gong-suosikkibiisini, tältä levyltä löytyvä <i>Master Builder </i>on niin perhanan hyvä, etten edes kehtaa alkaa sitä sen enempää ylistellä, mutta sananen muusta messevästä; <i>A Sprinking of Clouds</i> louhii Tim Blaken syntetisaattoreilla aivoistani osia ja järjestää ne uusille paikoilleen, <i>Perfect Mystery</i> tarjoaa pienen hengähdyshetken ennen kahden kappaleen mudostamaa finaalia, <i>The Isle of Everywhere</i> groovaa niin ettei mikään ja mikä lopetus onkaan trilogialle <i>You Never Blow Your Trip Forever</i>, jossa kuullaan ovelia klippejä aiemmilta Gong-albumeilta.<br />
<br />
Sinä olen minä vai oletko minä sinä?<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Daevid Allen (Dingo Virgin): laulu, glissando kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Mirelle Bauer: lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Tim Blake (Hi T Moonweed): moog, EMS-syntetisaattorit, mellotron</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Miquette Giraudy (Bambaloni Yoni): äänet, taustalaulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Steve Hillage: kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Mike Howlett: basso</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Didier Malherbe (Bloomdido Glad de Brasse): puhaltimet, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Benoit Moerlen: lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Pierre Moerlen: rummut, lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Gilli Smyth (Shakti Yoni): runot, avaruuskuiskaukset</span></li>
</ul>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Thoughts for Naught <i>(Allen, Blake, Hillage, Howlett, Malherbe, P. Moerlen) - 1:32</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">A P.H.P's Advice <i>(Allen, Blake, Hillage, Howlett, Malherbe, P. Moerlen) - 1:47</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Magick Mother Invocation <i>(Allen, Bauer, Blake, Giraudy, Hillage, Howlett, Malherbe, B. Moerlen, P. Moerlen, Smyth) - 2:06</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Master Builder <i>(Allen, Bauer, Blake, Giraudy, Hillage, Howlett, Malherbe, B. Moerlen, P. Moerlen, Smyth) - 6:07</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">A Sprinkling of Clouds <i>(Allen, Blake, Hillage, Howlett, Malherbe, P. Moerlen) - 8:55</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Perfect Mystery <i>(Allen, Blake, Hillage, Howlett, Malherbe, P. Moerlen) - 2:29</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">The Isle of Everywhere <i>(Allen, Blake, Hillage, Howlett, Malherbe, P. Moerlen) - 10:20</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">You Never Blow Your Trip Forever <i>(Allen, Bauer, Blake, Giraudy, Hillage, Howlett, Malherbe, B. Moerlen, P. Moerlen, Smyth) - 11:22</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-46857517862918133372015-11-07T00:27:00.001+02:002015-12-05T14:24:53.058+02:00Yes - Relayer<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZ03Sm9dou1gbNPQRwBfofjDYVj4nToVDHl6zAnTnVuA2nHbIqJ2NTMsoNVIUXuBufhwKqpjjBzUmdw10ivWldKdGSdgDTecFS6eeTeWA8bxqhNG-PcQQlvWwvWfyZrCjto9Hu7jNMi1_v/s1600/Relayer.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="284" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZ03Sm9dou1gbNPQRwBfofjDYVj4nToVDHl6zAnTnVuA2nHbIqJ2NTMsoNVIUXuBufhwKqpjjBzUmdw10ivWldKdGSdgDTecFS6eeTeWA8bxqhNG-PcQQlvWwvWfyZrCjto9Hu7jNMi1_v/s320/Relayer.png" width="320" /></a></div>
Yes-yhtyeen seitsemäs studioalbumi <i>Relayer</i> kuuluu bändin arvostetuimpien joukkoon. Levy noudattaa <i>Close to the Edge </i>-levyltä tuttua "yksi levypuoliskon mittainen kappale ja kaksi levyneljänneksen mittaista" -rakennetta.<br />
<br />
Rick Wakeman poistui Yesistä T<i>ales from Topographic Oceans</i>in jäljiltä. Hänen jättämäävaltavaa aukkoa paikkaamaan yhtyeeseen tuli paikkaamaan sveitsiläinen kosketinvirtuoosi Patrick Moraz.<br />
<br />
Myyntilistoilla <i>Relayer</i> kiipesi UK:ssa neljänneksi ja USA:ssa viidenneksi.<br />
<br />
<br />
Tämä Yes-yhtyeen kultakimpale siirtyi hyllyni uumeniin kevättalvella 2011 ensimmäisten Yes-ostoseni joukossa - muistaakseni mestarieteos <i>Close to the Edge</i>n jälkeen. Toki olin aiemmin jo kuunnellut kirjastosta lainaamaani Fragilea ja mahdollisesti myös kaveriltani lainaamani <i>The Yes Albumia</i> (vai lainasinkohan sitä vasta tämän <i>Relayer</i>in ostamisen jälkeen, en muista), mutta muistaisin ainakin <i>Close to the Edge</i>n iskeneen kunnolla vasta hieman ennen tämän <i>Relayer</i>-levyn hankintaa.<br />
<br />
No kauas ei jäänyt kyllä <i>Relayer</i> omasta mielestäni Yesin suurimmasta, <i>Close to the Edge</i>stä kyllä tuolloin, ja vielä vähemmän jää jälkeen tänäpäivänä. Uskallan nostaa <i>The Gates of Delirium</i>in jopa <i>Close to the Edge</i>n nimikkobiisin yläpuolelle ja <i>To Be Over</i> on miltei <i>Close to the Edge</i> -levyn <i>And You And I</i> -kappaleen veroinen. Eron <i>Close to the Edge</i>n eduksi tekee pöhkön <i>Sound Chaser</i>in selvä alemmuus <i>Siberian Khatru</i>un.<br />
<br />
Parasta antia <i>Relayer</i>illä tosiaan on huikaiseva Leo Tolstoin Sota ja rauha -teoksesta ammentava <i>The Gates of Delirium</i>, jonka taistelukohtaus on mielestäni ainakin Yesin hengästyttävintä settiä jos ei jopa parasta<i>:</i> rummut ja autonosat pärisevät, Howe riipii kitaraansa minkä sietää ja Moraz vääntää kosketinarsenaalistaan varsin viheliäiset viisut<i>.</i> Tämä mestariteos innoitti minut myös lukemaan läpi Sota ja rauha -klassikon, mistä olenkin ylen kiitollinen Yesille.<br />
<br />
Vaikka taas <i>To Be Over</i>ia en oikein ymmärtänyt tuolloin levyn ostoaikoihin, nykyisin se(kin) iskee aivan hemmetisti instrumentaalisesta väliostastaan alkaen. Kappaleen alku tosin on valitettavan flatku hienoisessa countryhtävyydessään.<br />
<br />
Uskallan suorin selin väittää tätä Yesin toiseksi parhaaksi levyksi, vaikka levyllä ei soitakaan Bruford tai Wakeman. Tämä ainoa Patrick Morazin tähdittämä Yesin studioalbumi sisältää myös mielestäni parasta kuulemaani Alan Whiten rumpalointia ja yhteissoitto Squiren kanssa on aivan viimeisen päälle, mikä varmasti on omiaan siivittämään <i>Relayer</i>in sydämessäni kunniapaikalle <i>Close to the Edge</i>n ja <i>Going for the One</i>n väliin.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Jon Anderson: laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Steve Howe: akustinen kitara, sähkökitara, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Patrick Moraz: koskettimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Chris Squire: basso, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Alan White: rummut, lyömäsoittimet</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Roger Dean</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">The Gates of Delirium <i>(Anderson, Howe, Moraz, Squire, White) - 21:55</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Sound Chaser <i>(Anderson, Howe, Moraz, Squire, White) - 9:25</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">To Be Over <i>(Anderson, Howe, Moraz, Squire, White) - 9:06</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-71637203933379806722015-10-08T14:42:00.002+03:002015-10-08T14:51:10.219+03:00Gentle Giant - In a Glass House<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5gp8wffr4aW_AaRRZIwW6_8ITFfkahfmYz0tcDwyxirjTYGLlpuSXjx39wb64Df00G1bTgnSYeotq3_IOnaWusFOlnOkQ9olz1lZ7H2XFOTQJy4k-NkOQN27ECYlrFs3glUd35oUhFEQD/s1600/In+a+glass+house.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5gp8wffr4aW_AaRRZIwW6_8ITFfkahfmYz0tcDwyxirjTYGLlpuSXjx39wb64Df00G1bTgnSYeotq3_IOnaWusFOlnOkQ9olz1lZ7H2XFOTQJy4k-NkOQN27ECYlrFs3glUd35oUhFEQD/s320/In+a+glass+house.png" width="318" /></a></div>
Gentle Giant äänitti <i>In a Glass House</i> -albuminsa <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/2015/08/gentle-giant-octopus.html">Octopus</a>-levynsä jälkeen kiertue-elämään uupuneen Phil Shulmanin yhtyeestä poistumisen musertamana. Tämän takia yhtye ei levystä erityisemmin pitänyt aikanaan.<br />
<br />
Philin lähtö ei kuitenkaan kuulu <i>In a Glass House</i>lla niin roimasti kun saattaisi olettaa. Musiikki on hyvin octopusmaista, joskin hard rock saa ehkä hivenen aiempaa suuremman osan kuitenkin aiemman kaltaisen suuren vaikuttajavalikoiman pysytellessä levyllä mukana.<br />
<br />
<i>Octopus</i>-levystä poiketen <i>In a Glass House</i>a ei julkaistu erikseen Amerikan markkinoilla, mutta import-levyt myivät kuitenkin 150 000 kappaletta.<br />
<br />
Hyllyyni tämä Gentle Giantin kiistaton mestariteos saapui toiseksi omistamakseni Gentle Giant -albumiksi kesällä 2011 noin vuoden <i>Octopus</i> -levyn ostamisen jälkeen ja sai kertaheitolla rakkauteni roihahtamaan ilmiliekkeihin. Jos <i>Octopus</i>-levyn lonkeroista oli ollut ehkä hivenen vaikea saada otetta, <i>In a Glass House</i>n lasisenät tarjosivat läpinäkyvyydessään helpomman lähestymispinnan ja levyä tuli ostamisen jälkeen kyllä kuunneltua niin maan perkeleesti.<br />
<br />
Mieltymysteni kannalta <i>In a Glass House</i>n kappaleflow osuu napakymppiin. Hard rockista ammentavien kappaleiden välissä hengästyttävinä hengähdystaukoina korville mainiot <i>An Inmate's Lullaby</i> ja <i>A Reunion</i> toimivat mitä mainioimmin. Levyn koherenttiuden kohottaa kattoon levyn alussa ja lopussa esiintyvät BBC Radiophonic Workshopin lasien särkymisten äänet.<br />
<br />
Levyn kolme hard rockihtavaa huippua koetaan kuitenkin <i>The Runaway</i>llä, <i>Experience</i>llä (voi veljet mitä riffittelyä "Mater inner voices" -kohdan ympärillä) ja kirjaimellisesti varsin progressiivisesti etenevällä nimikkokappale <i>In a Glass House</i>lla, eikä näiden kappaleiden tiukkuuteen ja paikoitellen viheliäiseenkin nerokkuuteen olekaan mielestäni moni yltänyt. Ja vaikka <i>Way of Life</i> ei aivan yllä kolmen ässän tasolle, se keikkuu aivan niiden liepeillä erityisesti kerrassaan ylevän lopetuksensa ansiosta.<br />
<br />
<i>In a Glass House</i> on eittämättä suosikkini Gentle Giantin levykatalogista ja sitä levysoittimeni himoitseekin yhtyeeltä usein sisuksiinsa. Vaikka (<i>Three Friends</i>iä lukuunottamatta) nautin suuresti kaikista omistamistani Gentle Giantin albumeista, <i>In a Glass House</i> on mestariteos "par excellence".<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Derek Shulman: laulu, alttosaksofoni, sopraanosaksofoni, nokkahuilu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Gary Green: 12-kielinen kitara, sähkökitara, steel-kitara, mandoliini, tamburiini, nokkahuilu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Kerry Minnear: koskettimet, lyömäsoittimet, nokkahuilu, sello, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Ray Shulman: basso, akustinen kitara, viulu, tamburiini, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Kerry Minnear: rummut, lyömäsoittimet</span></li>
</ul>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">The Runaway <i>(Minnear, D. Shulman, R. Shulman) - 7:15</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">An Inmate's Lullaby <i>(Minnear, R. Shulman) - 4:39</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Way of Life <i>(Minnear, D. Shulman, R. Shulman) - 8:04</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Experience <i>(Minnear, D. Shulman, R. Shulman) - 7:50</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">A Reunion <i>(Minnear, R. Shulman) - 2:11</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">In a Glass House <i>(Minnear, R. Shulman) - 8:09</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-80117858366369693082015-10-01T14:55:00.000+03:002015-10-01T14:55:18.468+03:00Curved Air - Air Conditioning<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjDgkix-AaMptwzmA5gZvPzKyRvIgCEMZ1G2arPWRz3sb5HOuzViJCH0KyGMb_rALsRhNezzEHx2D-Dd_ZzRl5_lTqXtzBHuZRICAuDdlCBAuYSur7Xhc-zZVRcFhLGKqSklbUBR75SIqgc/s1600/airconditioning.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="316" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjDgkix-AaMptwzmA5gZvPzKyRvIgCEMZ1G2arPWRz3sb5HOuzViJCH0KyGMb_rALsRhNezzEHx2D-Dd_ZzRl5_lTqXtzBHuZRICAuDdlCBAuYSur7Xhc-zZVRcFhLGKqSklbUBR75SIqgc/s320/airconditioning.png" width="320" /></a></div>
<i>Air Conditioning</i> on brittiläisen Curved Air -yhtyeen debyyttialbumi vuodelta 1970. Yhtye oli mm. High Tide yhtyeen kanssa yksi ensimmäistä viulua musiikissaan hyödyntäneistä rockbändeistä. Mainitsemisen arvoinen erikoisuus yhtyeessä on myös naislaulaja Sonja Kristina - yleensä progressiivisen rockin yhtyeissä laulaja kun oli(/on) mies.<br />
<br />
Alunperin kuvavinyylinä julkaistu <i>Air Conditioning</i> pärjäsi UK:n listoilla (lapsenkengissä tuolloin olleesta kuvavinyylitekniikasta ja sen äänenlaatua rapauttavuudesta huolimatta) oikein hyvin ollen parhaimmillaan kahdeksas. Myöhemmin toki levystä ilmestyi myös tavallinen painos.<br />
<br />
<br />
Jostain syystä yleensä naislaulajat eivät oikein tavallisesti minuun iske, mutta Sonja Kristina tekee tässä poikkeuksen tunteita välittävällä ehkä jopa hieman teatraalisella laulutavallaan. Toki muutkin seikat (kuten yhtyeen kaupallinen menestys) saivat minut Curved Air -yhtyeeseen tutustumaan.<br />
<br />
Oikeastaan <i>Air Conditioning</i> on omistamastani Curved Airin kolmesta ensimmäisestä albumista tuorein hankinta, ja mahdollisesti jäänyt hankkimatta ilman kirpputorin huokeaa viiden euron hintaa. Vaikken kahden aiemman ostokseni perusteella ihan mahdottomia odottanut (bändi kun lukeutui päässäni "ihan kiva" -osastoon), <i>Air Conditioning</i> on osottautunut hiuksen hienolla marginaalilla suosikkilevykseni yhtyeeltä.<br />
<br />
<i>Air Conditioning</i>illa ja Curved Airissa ylipäätään kiehtovinta saattaa olla kitaran, kosketinten ja viulun yhteispeli ja Francis Monkmanin ja Darryl Wayn kunniaksi pitääkin sanoa, että homma hoituu erittäin hienosti - myös High Tideä elegantimmin mielestäni. Levyllä on myös korvani ja aivoni mukaan Curved Airin paras kappalemateriaali; huippuina mainituiksi ainakin tulkoon pehmeän melankolinen ja ovelasti hyvinkin säröisää kitaraa hyödyntävä <i>Screw</i>, aivan hyvästi hieman kuumottavakin <i>Hide and Seek</i> ja basisti Rob Martinin ainoa kontribuutio levylle: majesteetillinen <i>Rob One</i>.<br />
<br />
Kehnoimmillaan levy taas on vähän turhan hoilaavalla <i>It Happened Today</i>llä, mutta ei tämä levyä turmioon aja. Myös Donovanin laulutyyliä imitoiva <i>Blind Man</i> on mielestäni vähän pöhkö eikä musiikillisestikaan kovin erityinen.<br />
<br />
Ilman (kunnia)mainintaa ei myöskään sovi jättää aika avantgardeksi äityvää <i>Vivaldi</i>a, joka ensimmäisillä kuuntelukerroillani iski kyllä luun kurkkuun ja nyrkin pöytään melkoisen vakuuttavalla ja hengen salpaan lyöneellä tavalla. <br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Sonja Kristina: laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Darryl Way: viulu, taustalaulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Francis Monkman: kitara, koskettimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Rob Martin: basso</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Florian Pilkington-Miksa: rummut</span></li>
</ul>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">It Happened Today <i>(Monkman, Linwood) - 4:59</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Stretch <i>(Way, Monkman) - 4:08</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Screw <i>(Way, Linwood) - 4:07</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Blind Man <i>(Way, Martin) - 3:35</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Vivaldi <i>(Way) - 7:30</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Hide and Seek <i>(Way, Linwood) - 6:17</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Propositions <i>(Monkman) - 3:07</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Rob One <i>(Martin) - 3:23</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Situations <i>(Way, Martin) - 6:17</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Vivaldi (Cannons) <i>(Way, Monkman) - 1:36</i></span> </li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-86221817996071694622015-09-23T15:46:00.000+03:002015-12-04T18:37:55.453+02:00Egg - The Polite Force<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3vvXQtd2A9U5aIlf1FNJ-9TsrXlshIUR8iWAApU4GF6UMVxMeNtRjqF6rXvFsOYeM4HoD62FvusaShyveFeIIGcDhr7cpWDXTv_aOfd8QWV2GapHUIImqylNaG0ILw4Ac4d0N7HdFUDtu/s1600/polite+force.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="312" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj3vvXQtd2A9U5aIlf1FNJ-9TsrXlshIUR8iWAApU4GF6UMVxMeNtRjqF6rXvFsOYeM4HoD62FvusaShyveFeIIGcDhr7cpWDXTv_aOfd8QWV2GapHUIImqylNaG0ILw4Ac4d0N7HdFUDtu/s320/polite+force.jpg" width="320" /></a></div>
<i>The Polite Force</i>, hämmentävän vähälle huomiolle jääneen Egg-yhtyeen toinen albumi julkaistiin vuonna 1971. Albumilla Egg siirtyy ensimmäisen levyn psykedeelisistä elementeistä avantgardempaan ja kuulijaa entisestään haastavampaan suuntaan<br />
<br />
Itseään jonkinasteisena nerona pitävä (eikä syyttä) Mont Campbell on keskeisissä osin vastuussa levyn sävellyksistä. Hän ei kuulemma pidä tästä levystä.<br />
<br />
Koska yhtyeen ensilevy(kään) ei myynyt kovin hyvin, <i>The Polite Force</i>n julkaisua lykättiin äänittämisestä melkein vuodella.<br />
<br />
<br />
<br />
<i>The Polite Force</i> on levy, jossa on kolmenlaisia kappaleita, vaikeita, erittäin vaikeita ja äänitaidetta. Niin ja biisejähän levy sisältää neljä.<br />
<br />
Omistukseeni levy siirtyi progekesänä 2011 kuultuani jostain, että Egg se vasta onkin omalaatuista canterburyläistä. Ja olihan se. Oikeastaan tuolloin kesällä 2011 vähän liiankin.<br />
<br />
Renessanssin <i>The Polite Force</i> koki ostettuani jostain syystä (en siis erityisemmin tästä levystä irti saanut) Egg-yhtyeen esikoislevyn sivarikoulutusaikoinani 2012. Tämä <i>Egg</i>-levy sai päässäni naksahtamaan ja kuulin <i>The Polite Force</i>nkin uusin korvin. Egg-bändin kanssa kävi siis oikeastaan hyvinkin samalla tavalla kuin <a href="http://kalleinpani.blogspot.fi/search/label/Matching%20Mole"><i>Matching Mole</i>n</a> kanssa.<br />
<br />
Levyn helpointa antia ovat avauskappalepari. King Crimsoniakin ronskimmalla ja tummemmalla urkurevittelyllä starttaava <i>A Visit to Newport Hospital</i> on aivan murhaavan mainio kappale, jossa Egg Mont Campbelin johdolla valottaa yhtyeen esihistoriaa ajoilta, jolloin yhtyeen nimi oli vielä Uriel ja mukana oli kitaravirtuoosi Steve Hillage. <i>Contrasong</i> taas onkin melkoista settiä vaihtelevine tahtilajeineen ja hämmentävine lyriikoineen. Kumpainenkin soi päässäni useammin kuin soittimessa.<br />
<br />
<i>The Polite Force</i>n toinen puolisko sitten onkin jotain vieläkin kummempaa. <i>Boilk</i> on silkkaa avantgardistista äänitaidetta (ja tuo mieleeni tavarajunan) lopun Bach-lainaa lukuunottamatta ja <i>Long Piece No. 3</i> taas neljästä ostasta koostuva hieman epäkoherentihko kokonaisuus stravinskymäisestä rytmittelystä kovinkin canterburyläiseen urkumaalailuun. Ei ehkä kovin yllättävästi, mutta miellyttävän mielenkiintoisesti Stewartin urkuilu tuo mieleen keskimmäisissä osissa (joista erityisesti kolmas on sydäntäni lähellä) niin miehen työnäytteet Khan-yhtyeen kuin myös Urielin spin-off projektin ainokaisella.<br />
<br />
Vaikka <i>Long Piece No. 3</i> on kappale, joka hipoo hilsettäni kumminkin puolin, <i>Boilk</i> on se numero levyllä, jonka takia muuten erinomainen Eggin toinen albumi ei usein päädy soittimeni kitusiin. Reilut yhdeksän minuuttia korvissani karvaasti kutkuttelevaa kummajaista ei istu oikein mukavuusalueeni sisäpiiriin - eikä edes ulkoreunalle. Harmi.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Dave Stewart: urut, piano, äänigeneraattori, orchestron</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Hugo Martin Montgomery-Campbell: basso, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Clive Brooks: rummut</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
+
</blockquote>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Henry Lowther: trumpetti</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Mike Davis: trumpetti</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Bob Downes: tenorisaksofoni</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Tony Roberts: tenorisaksofoni</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Terry Yetton</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">A Visit to Newport Hospital <i>(Campbell) - 8:25</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Contrasong <i>(Campbell) - 4:21</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Boilk <i>(Campbell, Stewart, Brown) - 9:15</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Long Piece No. 3 <i>(Campbell, Stewart, Brooks) - 20:42</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-50672610641172249512015-09-11T16:03:00.000+03:002015-12-04T20:32:25.035+02:00Eloy - Ocean<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiw0iXt9qDOS_yXZQ4_y9EjfZ9U28bn7ZKbHbluirTYFfGwy9Tdge0TDJAeDMvWAkgDo9OqZdWjVBgimcL6PPJclu3RG9qY67O8f8n_JnSaZvFIOelmbQnhO4BBYxYQgTTuJhyoTZ3C6mCB/s1600/ocean.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="312" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiw0iXt9qDOS_yXZQ4_y9EjfZ9U28bn7ZKbHbluirTYFfGwy9Tdge0TDJAeDMvWAkgDo9OqZdWjVBgimcL6PPJclu3RG9qY67O8f8n_JnSaZvFIOelmbQnhO4BBYxYQgTTuJhyoTZ3C6mCB/s320/ocean.png" width="320" /></a></div>
Ajasta ja paikasta huolimatta saksalaisen Eloy-yhtyeen <i>Ocean</i> ei ole krautrockia. Osuvammin yhtyeen musiikkia voisi kuvata ehkäpä progressiivisen rockin ja space rockin kaltaisilla genreillä. Sinfonisiakin elementtejä viljellään.<br />
<br />
Tällä Eloyn arvostetuimpana pidetyllä albumilla yhtye Jürgen Rosenthalin johdolla keskittää huomionsa kylmän sodan hengessä Atlantis-myyttiin. <i>Ocean</i> on siis konseptilevy.<br />
<br />
Levy myi ilmestymisensä aikaan Saksassa ilmeisesti peräti viidennesmiljoonan verran, mikä oli kerrassaan erinomainen saavutus saksalaiselta progeyhtyeeltä vuonna 1977.<br />
<br />
<br />
<br />
Eloyn <i>Ocean</i> löysi tiensä levyhyllyyni muistaakseni Progarchivesin selailun perusteella. Albumi oli saanut paljon kehua ja kansikin näytti hienolta. Siispä ostin levyn kesällä 2011.<br />
<br />
Toden totta - levyhän oli hyvä. Erityisesti avauspuolisko on hyvinkin svengaavaa hieman hard rockahtavaa ja silti leijailevaa progea. Vaikka Klaus-Peter Matziol ääntää englantia aika kehnosti (mm. <span class="st">kaikki th:t taitavat mennä poskelleen), meno pysyy ylevänä.</span><br />
<span class="st"><br /></span>
<span class="st">Harmillisesti kappaleiden taso laskee biisi biisiltä. <i>Poseidon's Creation</i> on aivan erinomainen ja erityisesti lopun kitarasooloa edeltävä bassokulku groovaa ihan tajuttomasti. Levyn keskivaiheet menevät vielä korvista sisään supielten osoittaessa kattoa, mutta päätöskappale <i>Atlantis' Agony at June 5th - 8498, 13 p.m. Gregorian Earthtime</i> ei vain mielestäni oikein toimi. Alun kahdeksanminuuttinen ambienttunnelmointi on liikaa ja itse kappaleen käynnistyttyä homma ei vain yllä aikaisempien sävellysten tasolle. Ymmärrän kyllä mitä kappaleella Eloy yrittää saada aikaan, mutta en vain pidä tästä ratkaisusta.</span><br />
<span class="st"><br /></span>
<span class="st">Kuitenkin levy on varsin mainio ja on jopa saanut minut innoitettua ostamaan toisenkin Eloy-albumin, <i>Dawn</i>in, joka ei aivan tämän levyn tasolle mielestäni tosin yllä. Kelpo ostos <i>Ocean</i> siis oli aikanaan ja vieläkin minua inspiroi erityisesti groovaavan bassottelun saralla.</span><br />
<span class="st"><br /></span>
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Frank Bornemann: laulu, sähkökitara, akustinen kitara</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Klaus-Peter Matziol: laulu, basso</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Detlev Schmidtchen; urut, syntetisaattori, mellotron, lyömäsoittimet</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Jürgen Rosenthal: rummut, lyömäsoittimet, huilu</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Wojtek Siundmak</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Poseidon's Creation <i>(Eloy) - 11:42</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Incarnation of Logos <i>(Eloy) - 8:25</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Decay of Logos <i>(Eloy) - 8:17</i></span> </li>
<li><span style="font-size: small;">Atlantis' Agony at June 5th - 8498, 13 p.m. Gregorian Earthtime <i>(Eloy) - 15:38</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-461179052316745933.post-59473957666695643192015-09-10T18:31:00.000+03:002015-12-04T18:38:29.529+02:00Genesis - Trespass<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9TLtiaz2euWbTdgKP09uT87N90Ae7-MaBN6ArukRwGKM5AW0ew9-ICHrG3sIQqjgPggcquVzMBZGAJpl-sX-AzKotTeQfwg9nYQ3D-zPCOkw-uJLukmYeogk-9s4vn8MA2eYQ6qIxN8zJ/s1600/trespass.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="313" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9TLtiaz2euWbTdgKP09uT87N90Ae7-MaBN6ArukRwGKM5AW0ew9-ICHrG3sIQqjgPggcquVzMBZGAJpl-sX-AzKotTeQfwg9nYQ3D-zPCOkw-uJLukmYeogk-9s4vn8MA2eYQ6qIxN8zJ/s320/trespass.jpg" width="320" /></a></div>
Genesis-yhtyeen toinen albumi <i>Trespass</i> edustaa hyvinkin konkreettisesti bändin uutta alkua ja pyrkimystä menestykseen erittäin heikosti myyneen (alle 700 kappaletta) debyyttialbumin jälkeen.<br />
<br />
Ennen uutta levytyssopimusta Genesis vetäytyi maalle harjoittelemaan yhtyeenä ympäripyöreitä päiviä. Ahkeruus palkittiin, ja Charisma-yhtiön kanssa solmittu diili tuotti esikoisensa jo 1970 <i>Trespass</i>in muodossa.<br />
<br />
Levy ei menestynyt UK:n markkinoilla mainittavasti, eikä sitä usein nykyäänkään erityisemmin arvosteta. <i>Trespass</i> kuitenkin kiipesi Belgian albumilistoilla peräti kärkeen.<br />
<br />
<br />
Genesis oli minulle useamman vuoden yhtye, jota monien progeihmisten suitsutuksesta huolimatta en kyennyt kuuntelemaan. Kuuntelun esti Peter Gabrielin (ja myös Phil Collinsin melko samanlainsesta) lauluäänestä aiheutunut fyysinen paha olo. Satuin kuitenkin tykästymään jotain kautta kuulemaani <i>Trespass</i> -levyn <i>White Mountain</i>iin ja päätin ostaa kerralla kunnolla Genesistä: <i>Trespass</i>in ja <i>Nursery Cryme</i>n.<br />
<br />
Tuolloin joulukuussa 2012 kuljin läpi kiirastulen. Kuuntelin nimittäin kumpaisenkin albumin iltasella putkeen ja sen jälkeen huuto-oksensin yöllä runsain mitoin syömääni pullaa vedet silmissä. Olin parantunut ja kykenin tästedes kuuntelemaan Genesistä ilman pahoinvointia.<br />
<br />
Tunnen viljalti ihmisiä, jotka eivät erityisemmin <i>Trespass</i>ista perusta. Itselleni levy kuitenkin hieman Yes-yhtyeen alkutuotannon tapaan edustaa sellaista hieman söpöä ja viatonta kauneutta. Vaikka kykenen hyvin ymmärtämään, miksi tätä albumia pidetään "juustoisena" tai överinä, itse pidän levyä ennemminkin aitona.<br />
<br />
Vaikka <i>White Mountain</i> minut levyyn imaisi kiinni, pidän ehkä eniten <i>Trespass</i>illa jokseenkin samanhenkisestä kolmikosta <i>Looking for Someone</i>, <i>Visions of Angels</i> ja <i>Stagnation</i>. Yhteistä kappaleille on tietynlainen ylevä kehittely. Toki loppualbumikin korvissani kumisee kivasti - siltikin, että <i>The Knife</i> on mielestäni hieman yliarvostettu (ollessaan usein koko albumin ainoa arvostettu kappale) ja eniten sortuu överiyteen.<br />
<br />
<i>Trespass</i>illa on toki tietty paikka sydämessäni aiheuttamiensa koettelemusten takia, mutta pidän siis levystä muutenkin. Se on mukavasti jotain kepeästi poikkeavaa myöhempään Gabrielin aikaiseen Genesikseen verrattuna. Ja silti sopivan Genesistä Genesikseksi.<br />
<br />
<br />
<h4>
<span style="font-size: small;">Instrumentaatio</span></h4>
<ul>
<li><span style="font-size: small;">Peter Gabriel: laulu, huilu, harmonikka, bassorumpu, tamburiini</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Anthony Phillips: kaksitoistakielinen kitara, sähkökitara, dulcimer, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Anthony Banks: urut, mellotron, piano, kitara, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">Michael Rutherford: kaksitoistakielinen kitara, basso, nailonkielinen kitara, sello, laulu</span></li>
<li><span style="font-size: small;">John Mayhew: rummut, lyömäsoittimet, laulu</span></li>
</ul>
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: small;"> Kansitaide: Paul Whitehead</span></blockquote>
<h4>
<span style="font-size: small;">Kappaleet</span></h4>
<ol>
<li><span style="font-size: small;">Looking for Someone <i>(Banks, Gabriel, Phillips, Rutherford) - 7:06</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">White Mountain <i>(Banks, Gabriel, Phillips, Rutherford) - 6:45</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Visions of Angels <i>(Banks, Gabriel, Phillips, Rutherford) - 6:51</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Stagnation <i>(Banks, Gabriel, Phillips, Rutherford) - 8:45</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">Dusk <i>(Banks, Gabriel, Phillips, Rutherford) - 4:15</i></span></li>
<li><span style="font-size: small;">The Knife <i>(Banks, Gabriel, Phillips, Rutherford) - 8:55</i></span></li>
</ol>
Kerppuhttp://www.blogger.com/profile/05860137896912190275noreply@blogger.com0