Yes - Close to the Edge

Monen mielestä Yes-yhtyeen tuotannon regaali ja magnum opus on ehdottomasti Bill Brufordin lähtöä edeltänyt Close to the Edge -albumi vuodelta 1972. Tämä klassikkolevy nostetaan hyvin usein myös progressiivisen rockin parhaimmistoon (mm. Progarchives-sivulla peräti ykköseksi).

Close to the Edge jatkaa siitä mihin Yes Fragile-levyllä jäi ollen entistäkin kunnianhimoisempi; albumi sisältää myös Yesin ensimmäisen levypuoliskon mittaisen sävellyksen.

Aikanaankin albumi sai ylevää palautetta ja kipusi niin UK:ssa kuin USA:ssa myyntilistojen top vitoseen.

Kuten olen joissain muissa teksteissäni maininnutkin, Yes lukeutuu yhtyeisiin, joihin tutustuin progeinnostukseni alkuaikoina. Kaiketi tämän takia ensikohtaamiseni Close to the Edgen kanssa oli hieman ongelmallinen. Ostin albumin Tampereen Swamp Musicista kesäreissulla 2010 ja voi pojat - en saanut musiikista minkäänlaista otetta. Kertakaikkisesti, pidin nimikkokappaletta lähinnä möykkänä ja And You and I -biisiä tylsänä. Siberian Khatrusta sentään kelpasi kapisille korvilleni alkutahdit.

Aika kului ja vesi virtasi Kokemäenjoessa. Koska tiesin levyn arvostuksesta ja pidin Fragilesta taisin albumia pyörittää soittimessani varsin lukuisia kertoja nauttien ehkäpä kerta kerralta enemmän. Vähitellen juurikin Siberian Khatrun avulla Close to the Edge sai jalkansa mielihyväoveni väliin ja lopulta levy koki Gongin Youn kohtalon (joskaan en ole varma kummasta aloin pitämään aiemmin). Siinä missä Yesin Relayer-albumi innoitti minut lukemaan Tolstoin Sota ja rauha -teoksen, Close to the Edge sai minut tarttumaan Hessen Siddharthaan.

Huomaan usein Close to the Edgeä levysoittimeeni asetellessani pelkääväni edellisen kuuntelukerran olleen se "viimeinen maaginen". Koskaan niin ei ole vielä onnekseni käynyt ja tälläkin kerralla kuuntelukokemus oli aivan pakahduttava. Usein tykkäänkin rinnastaa (ainakin ajatuksen tasolla) Yesin rakkauteen, sillä ne tuntuvat samalta ja kehittyvät jokseenkin samalla tavalla.

Jälleen tälläkin kuuntelukerralla siis Close to the Edge -kappaleen I Get Up, I Get Down -osan lopun jännitteen rakentaminen ja sen vääjäämätön purku purevat mielihyväkeskukseeni, And You and I -biisin slidekitarointi salpaa hengen ja Siberian Khatrun cembalo-osio tuntuu yhdeltä parhaalta koskaan äänitetyltä hetkeltä. Tätä ja paljon enemmän on Close to the Edge.

Lisähöpsäytyksenä voin mainita, kuinka tykkään melodramaattisen ylevästi samaistaa And You and I -kappaleen rakkauselämääni.

And you and I climb crossing the shapes of the morning,
And you and I reach over the sun for the river,
And you and I climb, clearer towards the movement,
And you and I called over valley of endless seas.

Instrumentaatio

• Jon Anderson: laulu
• Steve Howe: sähkökitara, akustinen kitara: laulu
• Chris Squire: basso, laulu
• Rick Wakeman: Urut, syntetisaattori, mellotron, piano, RMI 368 -kosketinsoitin
• Bill Bruford: rummut, lyömäsoittimet

 Kansitaide: Roger Dean

Kappaleet

1. Close to the Edge (Anderson, Howe) - 18:43
• The Solid Time of Change
• Total Mass Retain
• I Get Up, I Get Down
• Seasons of Man
2. And You and I (Anderson, Howe, Bruford, Squire) - 10:08
• Cord of Life
• Eclipse
• The Preacher, the Teacher
• The Apocalypse
3. Siberian Khatru (Anderson, Howe, Wakeman) - 8:55