Chris Squire - Fish out of Water

Yesissä kunnioitettavan uran tehneen Chris Squiren ensimmäinen soololevy Fish out of Water ilmestyi vuonna 1975 Yesin jäsenistön päättäessä pitää taukoa niin, että jokainen soittaja voi äänittää soololevytyksen.

Fish out of Waterilla kuullaan Squiren (luonnollisesti) lisäksi myös Yesistä tuttuja Bill Brufordia ja Patrick Morazia. Mainitsemisen arvoista lienee myös levyllä kuultava orkesteri.

Albumi oli ilmestyessään ainakin jonkinasteinen menestys kriitikoiden pitäessä siitä. Levyjen myyntilistoillakin Fish out of Water pärjäsi varsin hyvin nousten UK:ssa peräti 25. ja USA:ssakin melkoisen kelvollisesti 69.

Jälleen kerran ensikuunteluteksti, joskin tämä lienee viimeinen tämän vuoden osalta.

Itselleni hyvinkin suuren sankarin, Chris Squiren valitettavan poismenon johdosta päätin hankkia käsiini jo pitkään ostoslistallani odottaneen Yes-miehen ensimmäisen soololevyn. Kauan siinä kesti, mutta vihdoin levyn sain soittimeen. Vaikka kuinka yritin, en onnistunut pitämään levystä niin paljoa kuin olisin halunnut. Levy oli parhaimmillaan ihan kiva, ja vaikka se ei yhdentekevyydessään yltänyt ihan Pink Floydin Animalsin tasolle (tuosta joskus vielä lisää), Fish (Squiren lempinimi) out of Water(tässä yhteydessä Yes)in levyn nimi kuvaa albumia valitettavan hyvin.

Vaikka en odottanut levyn olevan mitään Yesiä, odotukseni olivat selvästi korkeammalla, mihin levy yletti. Ennestään kokemusta minulla oli Jon Andersonin saman ajanjakson Olias of Sunhillowista (joka mielestäni on oikein hyvä) ja Rick Wakemanin ensimmäisestä soololevystä (jolla Squire muuten soittaa), The Six Wives of Henry VIII, jotka varmasti odotuksiani tämän levyn suhteen nostattivat.

Fish out of Water kuulostaa hieman laimennetulta versiolta Yesin Jon Andersonin jälkeisestä Drama-albumista. Suurin ongelma tämän levyn suhteen on sen tylsähköt sävellykset. Kaksi levyn ensimmäistä kappaletta olivat todella unohdettavia, Silently Falling kaatui potentiaalistaan huolimatta venytettymäisyyteensä ja samoin kävi levyn päätösraidalle, pitkälle (ja jokseenkin pitkästyttävälle) Safe (Canon Song)ille. Lucky Seven oli kappaleena ihan ok, ja etenkin kappaleen lopun King Crimsonista ja Camelista itselleni tutun Mel Collinsin saksofonisoolo oli oikeinkin mukava.

Paljon levystä kertoo se, että ultimateelinen suosikkihetkeni levyllä oli aivan sen lopussa ollut, ehkä minuutin mittainen (ilmeisesti) kaksikaulaisella kitarabasson kitarakielillä bassomikrofonien kautta äänitetty fiilistely. Se helpotti korvia ja päätä jokseenkin pöhöttyneen ja pompöösimäisen nelikymmenminuuttisen jälkeen.

Olen varsin yllättynyt siitä, kuinka masentavasti tästä levystä pitämättömyys minuun iskee ja nostaa palan kurkkuun. Anteeksi Chris Squire; yritin parhaani.

Oikaisu (18.8.2016):

Mitä ilmeisimmin olin musertunut Chris Squiren kuolemasta ja kaiketi tämä myrkytti tämän levyn kuuntelunautintoni. Nyt myöhemmin surutyön tultua tehdyksi pidän Fish out of Water -levystä oikein paljonkin ja nähdäkseni se vetää ihan vertoja fiilikseltään ja osittain sävellyksiltään sekä sovituksiltaan ajan Yes-tuotannolle. Pahoittelen harhaanjohtanutta tekstiäni. Onhan levy silti hieman pompöösimäinen, mutta sellaistahan sinfoninen proge tapaa usein ollakin.

Instrumentaatio

• Chris Squire: basso, kaksitoistakielinen kitara, laulu
• Bill Bruford: rummut, lyömäsoittimet
• Mel Collins: tenorisaksofoni, alttosaksofoni
• Jimmy Hastings: huilu
• Patrick Moraz: urut, bassosyntetisaattori
• Barry Rose: kirkkourut
• Andrew Pryce Jackman: piano, sähköpiano

+

• Julian Gaillard: jousiston johtaja
• John Wilbraham: vaskiston johtaja
• Jim Buck: (käyrä)torviston johtaja
• Adrian Brett: puupuhaltimiston johtaja
• Nikki Squire: laulu

 Kansitaide: Laurence Bernes

Kappaleet

1. Hold Out Your Hand (Squire) - 4:13
2. You by My Side (Squire) - 5:00
3. Silently Falling (Squire) - 11:27
4. Lucky Seven (Squire) - 6:54
5. Safe (Canon Song) (Squire) - 14:56

Gilgamesh - Gilgamesh

Muinaisen sumerilaiskuninkaan mukaan nimetyn Canterburyn koulukunnan vähemmän tunnettua osastoa edustavan Gilgamesh-yhtyeen ensimmäinen albumi, Gilgamesh ilmestyi 1975. Tyypillisestä Canterburyläisestä yhtyeen erottaa erityisesti rouheiden urkuosuuksien puute ja totaalinen lyriikattomuus.

Tämän neroksikin kehutun Alan Gowenin luotsaaman yhtyeen taival alkoi jo vuonna 1972 ja Gilgameshin taru taas päättyi vuosiksi Hatfield and the North -yhtyeen ja Gilgameshin fuusioiduttua Canterburyn koulukunnan (ainakin minusta) ultimateellisimmaksi supergroupiksi, National Healthiksi. Myöhemmin Gilgamesh muodostettiin uudelleen Gowenin lähdettyä National Healthista.

Tämä melko tuntematon Canterburyn koulukunnan albumi luikerteli levyhyllyyni National Healthin auki jättämästä ovenraosta. Kun sain tietää, että Hatfield and the North -yhtyeen jäsenistön lisäksi National Healthin synnylle keskeistä oli Gilgamesh, rahanmenoa ei voitu estää ja setelit liihottelivat lompakostani jo aiemmin kehumani porilaisen levydivarin kassakoneeseen 2012.

Uskallan väittää, että Gilgamesh -levyllä muihin Canterburyn yhtyeisiin verrattuna jazz - rock -suhde kallistuu tavallistakin enemmän jazzin puolelle. Tämän takia musiikki on itselleni täytenä jazz-ummikkona keskivertoa canterburyläistä vaikeampaa. Nautin silti suuresti yhtyeen todella tasokkaasta soitannasta. Alan Gowenin kosketintaiturointia ei käy kiistäminen, mutta sen lisäksi, ja ehkä jopa sitä enemmän huomioni varastaa Phil Leen täydellisesti kappaleisiin osuva kitarointi.

Kiistatta kauniita kappaleita albumi pitää sisällään. Suosikkini levyllä on ehdottomasti levyn Hatfield and the Northimaisin biisi, We are all / Someone Else's Food / Jamo And Other Boating Disasters - From The Holiday Of The Same Name. Kolmen kärkeen kiilaavat myös uneliaiden ja räjähtävien tunnelmien jälkeen Canterburyn kaunempia hetkiä tarjoava Lady and Friend (kaikki tämä alle neljässä minuutissa!) ja toinen välipalakappale Nothwithstanding.

Vaikka Gilgamesh ei suosikkieni terävimpään kärkeen canterburyn saralla ylläkkään, se on hieman kummallisestikin vaikuttanut mielikuviini ideallisesta canterburyläisestä jazzahtavasta rockista (tai rockahtavasta jazzista) sähköpianoineen ja klavinetteineen. Klavinettia ei edes erityisemmin taida muilla kyseisen alagenren levyillä kuulua, mutta silti tämän levyn takia sen leimaan vahvasti keskeiseksi Canterburyn koulukunnan instrumentiksi ja tykkään sitä omiin vaatimattomiin sävellyksiini sulloa.

Instrumentaatio

• Phil Lee: sähkökitara, 12-kielinen kitara, klassinen kitara
• Alan Gowen: piano, sähköpiano, klavinetti, syntetisaattori, mellotron
• Jeff Clyne: kontrabasso, bassokitara
• Michael Travis: rummut, lyömäsoittimet
• Amanda Parsons: laulu

 Kansitaide: Celia Welcomme

Kappaleet

1. One End More / Phil's Little Dance - For Phil Miller's Trousers / Worlds Of Zin - 10:20
• One End More (Gowen)
• Phil's Little Dance - For Phil Miller's Trousers (Gowen)
• Worlds Of Zin (Lee)
2. Lady and Friend (Gowen, Clyne) - 3:44
3. Notwithstanding (Gowen, Cook, Lee) - 4:45
4. Arriwing Twice (Gowen) - 1:36
5. Island Of Rhodes / Paper Boat - For Doris / As If Your Eyes Were Open - 6:39
• Island Of Rhodes (Gowen)
• Paper Boat - For Doris (Gowen)
• As If Your Eyes Were Open (Gowen)
6. For Absent Friends (Lee) - 1:11
7. We Are All / Someone Else's Food / Jamo And Other Boating Disasters - From The Holiday Of The Same Name - 7:48
• We Are All (Gowen)
• Someone Else's Food (Gowen)
• Jamo And Other Boating Disasters - From The Holiday Of The Same Name (Gowen)
8. Just C (Gowen) - 0:45

Harmonium - Si on avait besoin d'une cinquième saison

Si on avait besoin d'une cinquième saison on 1972 perustetun montrealilaisen ranskankielistä progressiivista rockia (joskin rockin osuus on melko pieni ja folkin melkeinpä olennaisempi) soittaneen Harmoniumin toinen ja arvostetuin levy.

Alkuperäisen kokoonpanon ilmaisu laajeni ensimmäisen levyn jälkeen Harmoniumina aloittaneen kitaratrion saatua mukaansa myös puhallin- ja kosketinsoittajan.

Viisikon Si on avait besoin d'une cinquième saison -levy on rakennettu vuodenaikojen ympärille - jokainen kappale edustaa yhtä vuodenaikaa (viimeinen kuvitteellista sellaista).


Kerran vielä ensikuulemalevy, tämä nimittäin saapui postista eilen.

Si on avait besoin d'une cinquième saison on melkolailla sellaista musiikkia mitä kannesta saattaa päätellä - pyöreää, pehmeää ja meillyttävää. Harmoniumin rummuttomuus ja lyömäsoitinten vähyys on hyvin olennainen seikka yhtyeen musiikkia kuvailtaessa. Tunnetummista progeyhtyeistä verrata voisi Genesikseen paikka paikoin. Erityisesti itselleni levyn alussa mieleen tuli Genesiksen The Cinema Shown akustiseen kitaraan nojaava osa.

Tiesin ottavani riskin, kun tämän levyn pariin sukelsin - yleensä kun nautin suuresti rytmisyydestä ja rummuttomuus (ja yleinen pehmeähköys) rytmistä hiovat kulmia. Riski kannattikin ainakin jossain määrin, sillä erityisesti instrumentaalinen päätöskappale Histoires sans paroles oli erittäin hieno ja toinen kohokohta taisi olla levyn toinen pitkä kappale Depuis l'automne.

Pidin myös paljon mellotronin runsaahkosta käytöstä ja ehkäpä rummuttomuus jopa korosti tämän hienon soittimen omaperäistä ääntä. Myös itselleni uusi soitintuttavuus "ondes Martenot" kuulosti varsin päheältä. Toista itselleni tuntematonta soitinta, "Appalakkien dulcimer":ia (liekö tällä oikeaa suomenkielistä nimeä?) en tainnut ensikuulemalla spotata.

Rytmin korostumattomuus kuitenkin teki kuuntelukokemuksesta hieman raskaan; jouduin nimittäin keskittymään enemmän, mitä yleensä musiikkia kuunnellessa. Tämä ei suoranaisesti ole levyn vika, vaan lienee enemmän omaa kokemattomuuttani. Mukavahko maku Si on avait besoin d'une cinquième saisonista kuitenkin suuhun jäi, vaikka levy ehdottomasti vaatii lisää aikaa ja pureksintaa. En siis kadu laisinkaan, että tämän levyn bongasin Rolling Stonen top 50 progelevyä listalta, vaikka omaan top 50 tuskin tätä sijottaisinkaan näin ensikosketuksen perusteella.

Instrumentaatio

• Serge Fiori: kitara, sitra, poikkihuilu, laulu, lyömäsoittimet
• Michael Normandeau: kitara, harmonikka, Appalakkien dulcimer, laulu
• Louis Valois: basso, sähköpiano, laulu
• Pierre Daigneault: klarinetti, bassoklarinetti, nokkahuilu, poikkihuilu, alttohuilu, piccolo, sopraanosaksofoni
• Serge Locat: piano, sähköpiano, mellotron, syntetisaattori

+

• Marie Bernard: ondes Martenot
• Judi Richards: laulu

 Kansitaide: Louis-Pierre Bougie

Kappaleet

1. Vert (Normendeau, Fiori) - 5:34
2. Dixie (Fiori) - 3:26
3. Depuis l'automne (Normendeau, Fiori) - 10:25
4. En pleine face (Fiori) - 4:51
5. Histoires sans paroles (Fiori) - 17:12
• L'isolement
• L'appel
• La recontre
• L'union
• Le grand bal