Caravan - Waterloo Lily

Waterloo Lily on Caravan-yhtyeen neljäs studioalbumi. Se julkaistiin keväällä 1972.

Edellisellä levyllä kantavana voimana toiminut David Sinclair oli saanut tarpeekseen yhtyeen menestymättömyydestä ja siirtyi työskentelemään Robert Wyattin yhtyeeseen Matching Mole. Davidin tilalle tuli Deliver-yhtyeestä tyyliltään aivan erilainen Steve Miller, Phil Millerin veli. Myös Richard Sinclair oli kiinnostunut viemään Caravania jazzimpaan suuntaan.

Waterloo Lily sai jokseenkin kahtiajakaantuneen vastaanoton levyn aiemmista eroavan tyylin vuoksi. Levyltä Caravan-klassikoksi on jäänyt kuitenkin kappale The Love in Your Eye / ym.
 
Kummaa, kuinka viisi minuuttia päämäärätöntä jahkailua voi närhiä levyn terävimmän kärjen tylsäksi. Kyllä, katson juuri sinuun Nothing at All.

Tämä toistaseksi toiseksi viimeisin Caravan-ostokseni saa kieltämättä (minulta, mutta kuulemani mukaan myös joiltain toisilta caravanisteilta) kohtuuttoman vähän osakseen levysoitinaikaa ja liiallisesti pahoja mulkaisuja. Waterloo Lily on kuitenkin manailemaani viisiminuuttista lukuunottamatta aivan klassikkokamaa, Caravania miltei parhaimmillaan.

Vaikka sitä sanotaan, että Sinclair Caravan-kokoonpanossa - kaksi parhaassa, yhdelläkin Sinclairilla pötkii varsin pitkälle. Laulannollisesti ääneen levyn ainoa Sinclair ei paljoa pääse, mutta soitto on maukasta kyllä. Hastingsin Pyekin melkeinpä vetää parhaimmat kitarakiskaisunsa tällä levyllä. Ja vaikka Steve Miller ei ole mikään David Sinclair, mies hoitaa paikkansa varsin hyvin. Richad Coughlan on myös oma luotettavan tyylitajuinen itsensä (paitsi sillä viisiminuuttisella...).

Biisimateriaali on varsin vahvaa levyllä, jos taas jätetään märehdityt minuutit pois laskuista. Erityisesti rouhea nimikkokappale, mutta myös levyn koko lopetuskolmikko kuuluu mielestäni aivan Caravanin tuotannon terävimpään kärkeen. Uskallan jopa väittää The Love in Your Eye / To Catch Me a Brother / Subsultus / Tilbury Kecks -teosta Caravanin parhaaksi pitkäksi kappaleeksi (ohi siis kilpailijoidensa kuten L'Auberge du Sanglier / A Hunting We Shall Go / Pengola / Backwards / A Hunting We Shall Go tai Nine Feet Underground). Se avausosan oboe-soolo, voi pojat (ja millaiseen huilulentoon nouseekaan Pyen velipoika Jimmy Hastings osassa To Catch Me a Brother)! Toisinaan kuulen Steve Milleriä haukuttavan epäyhteensopivaksi Caravanin muun joukkion kanssa, mutta ainakin hänen Songs & Signs sopii mielestäni hyvinkin Caravanin tyyliin.

Luultavasti mielessäni Waterloo Lily -levy sekoittuu samoihin vuoden 2011 kesäisiin aikoihin osatamani (selvästi heikomman) Cunning Stunts -levyn kanssa, sillä tämä albumi herättää harmillisen epäreilun huonoja mielikuvia mielessäni. Taistelu jatkukoot tämän levyn päänsisäisen aseman korottamiseksi. Taistelusta tuskin tulee minun Waterlootani, kjeh kjeh.

Instrumentaatio

• Richard Coughlan: rummut, lyömäsoittimet
• Pye Hastings: laulu, sähkökitara, akustinen kitara
• Steve Miller: piano, sähköpiano, sähköcembalo, urut
• Richard Sinclair: laulu, basso

+

• Lol Coxhill: sopraanosaksofoni
• Phil Miller: sähkökitara
• Colin Frecher: jousisovitukset
• Barry Robinson: oboe
• Jimmy Hastings: huilu, tenorisaksofoni
• Mike Cotton: trumpetti

 Kansitaide: William Hogarth

Kappaleet

1. Waterloo Lily (Coughlan, P. Hastings, R. Sinclair) - 6:47
2. Nothing at All / It's Coming Soon / Nothing at All (Reprise) (S. Miller) - 10:25
3. Songs & Signs (S. Miller) - 3:39
4. Aristocracy (Coughlan, P. Hastings, R. Sinclair) - 3:03
5. The Love in Your Eye / To Catch Me a Brother / Subsultus / Debouchement / Tilbury Kecks (Coughlan, P. Hastings, R. Sinclair) - 12:31
6. The World is Yours (Coughlan, P. Hastings, R. Sinclair) - 3:41

Caravan - In the Land of Grey and Pink

Canterburyn kruununjalokivi, Caravanin In the Land of Grey and Pink -albumi on yhyeen kolmas ja tietyllä tavalla ratkaiseva levytys vuodelta 1971.

Albumi eroaa jonkin verran biisimateriaaliltaan edeltäjistään, sillä kun aiemmilla levyillä sävellysvastuu oli vahvasti Pye Hastingsin hartioilla, In the Land of Grey and Pinkillä Siclairin serkukset astuvat näyttävästi parrasvaloihin.

Kriitikot ja fanit pitivät aikanaan Caravanin uutukaisesta, mutta aiempien albumien tapaan levy ei myynyt maagisesti. Tämä johtikin erään aikakauden loppuun, kun David Sinclair siirtyi maistelemaan ruohoa aidan toiselle puolelle Robert Wyattin vasta perustettuun Matching Mole -yhtyeeseen.

Omalle musiikkiharrastuneisuudelle In the Land of Grey and Pink on todella keskeinen, sillä se lienee ensikosketukseni Canterburyn koulukunnan musiikkiin. Saatuani levyn vuoden 2010 loppupuoliskolla silloiselta tyttöystävältäni Tukholman tuliaiseksi, en voi sanoa rakkauteni roihahtaneen canterburyläistä jazzmaisuutta kohtaan. Aika ei tuolloin vielä ollut valmis, mutta jotain jäi jo ensimmäisestä kuuntelukerrasta kytemään sisälleni. Seuraavan vuoden kuluessa haaleinkin käsiini monet Canterburyn koulukunnan kulmakivilevyt.

In the Land of Grey and Pink edusti minulle kaksi vuotta Canterburyn koulukunnan ultimateellisinta huippusuoritusta (kunnes levyhyllyni täydentyi Hatfield and the North -yhtyeen The Rotters' Clubilla ja National Healthin Of Queues and Cures-albumilla). Vaikka tätä nykyä Caravanin kovin (musiikki sinänsä on aika pehmeää) pitää pääni Canterbury-pörssissä paikkaa numero kolme, levyn arvo ei ole hälventynyt haiventakaan.

Sinclairin serkusten musisointi on jumalallista kuunneltavaa. Richard on erityisesti tämän albumin johdosta basistina esikuvani, laulannollisesti suosikkejani ja Davidin urkusoolot ovat aivan omaa luokkaansa, vaikka käsittääkseni mies ei urkurina aivan virtuoosi olekaan. Erityisesti Winter Winen urkusoolo on korostamisen arvoinen - se on eittämättä paras koskaan kuulemani urkusoolo. Se tapaa tunkeutua tajuntaani erityisesti kävellessäni pakkasella ja tuolloin lämmittää mieltäni ja kaiketi myös vartaloani.

Levykokonaisuutta ajatellen Winter Wine kuuluu myös levyn kohokohtiin, mutta täytyy taas myöntää: levyn taso on niin timanttinen, että kappaleiden paremmuusjärjestely tuntuu varsin tarpeettomalta (mutta minkä itselleni mahdan, tykkään järjestellä ja luokitella asioita). Myös nimikkokappale lukeutuu ehdottomasti canterburyläisen rockin kohokohtiin. Knoppina mainittakoot, että Richard Sinclair myöhemmin hyödyntää kappaleella kuultavaa kuplien puhaltamista veteen myös tässä postauksessa jo mainitulla Hatfield and the Northin The Rotters' Club -levyllä.

Vaikka en ensimmäisillä kuuntelukerroilla levyn popimmasta annista, Richard Sinclairin tyttöystävästään kirjoittamasta Golf Girlistä ja Pye Hastingsin levyn ainoasta sävellyksestä Love to Love You (And Tonight Pigs Will Fly) paljoa perustanut, olen alkanut niitä myöhemmin arvostamaan. Vaikka kumpainenkin on musiikillisesti muita levyn kappaleita kevyempi, ne toimivat erinomaisina hengähdystaukoina levyn virtausta ajatellen (joskin voidaan väitellä, tarviiko heti levyn alussa levähtää, mutta ehkä tässä kohtaa voidaan puhua jonkinlaisesta oikeaan mielialaan virittäytymisestä).

Sokeri löytyy kuitenkin pohjalta. Vaikka olen kuullut Caravanin magnum opusta kritisoitavan päämäärättömäksi toisiinsa liittymättömien soolojen kokoelmaksi, sanon että saakeli. Nine Feet Underground on yksi parhaista tietämistäni tavoista viettää 22 minuuttia ja 40 sekuntia elämästään. Tämäkin oli tosin ekoilla kuuntelukerroilla aivan liikaa minulle, ja varmaankin tuolloin kuuluin kriitikoiden kuoroon. Ymmärtäähän tuon silti - kappale lieni kolmas koskaan kuulemani yli 15-minuuttinen rock-kappale. Lukemattomien kuuntelukertojen jälkeen mestariteos on ainakin nykyään korvissani kovinkin koherentti.

Kaiken kaikkiaan kyseinen canterburyläisen Caravan-yhtyeen kultakimpale kuuluu kiistatta kauneimpien kuulemieni kappalekokoelmien kastiin. Hieman hölmöltä tuntuu miltein jokaisen blogikirjoituksen kohdalla korostaa, kuinka milloin mikäkin kyseessä oleva albumi on suosikkieni sakissa, mutta ehkäpä omistan vain paljon erinomaisia levyjä.

Jos et ole koskaan kuunnellut canterburyläistä progea, aloita tästä.

Instrumentaatio

• Richard Sinclair: basso, akustinen kitara, laulu
• Pye Hastings: sähkökitara, akustinen kitara, laulu
• David Sinclair: urut, piano, mellotron, taustalaulu
• Richard Coughlan: rummut, lyömäsoittimet

+

• Jimmy Hastings: huilu, tenorisaksofoni, piccolo
• Dave Grinstead: kanuuna, kello, tuuli

 Kansitaide: Anne Marie Anderson

Kappaleet

1. Golf Girl (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 5:05
2. Winter Wine (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 7:46
3. Love to Love You (And Tonight Pigs Will Fly) (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 3:06
4. In the Land of Grey and Pink (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 4:51
5. Nine Feet Underground (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 22:43
• Nigel Blows a Tune
• Love's a Friend
• Make It 76
• Dance of Seven Paper Hankies
• Hold Grandad by the Nose
• Honest I did!
• Disassociation
• 100% Proof