Rick Wakeman poistui Yesistä Tales from Topographic Oceansin jäljiltä. Hänen jättämäävaltavaa aukkoa paikkaamaan yhtyeeseen tuli paikkaamaan sveitsiläinen kosketinvirtuoosi Patrick Moraz.
Myyntilistoilla Relayer kiipesi UK:ssa neljänneksi ja USA:ssa viidenneksi.
Tämä Yes-yhtyeen kultakimpale siirtyi hyllyni uumeniin kevättalvella 2011 ensimmäisten Yes-ostoseni joukossa - muistaakseni mestarieteos Close to the Edgen jälkeen. Toki olin aiemmin jo kuunnellut kirjastosta lainaamaani Fragilea ja mahdollisesti myös kaveriltani lainaamani The Yes Albumia (vai lainasinkohan sitä vasta tämän Relayerin ostamisen jälkeen, en muista), mutta muistaisin ainakin Close to the Edgen iskeneen kunnolla vasta hieman ennen tämän Relayer-levyn hankintaa.
No kauas ei jäänyt kyllä Relayer omasta mielestäni Yesin suurimmasta, Close to the Edgestä kyllä tuolloin, ja vielä vähemmän jää jälkeen tänäpäivänä. Uskallan nostaa The Gates of Deliriumin jopa Close to the Edgen nimikkobiisin yläpuolelle ja To Be Over on miltei Close to the Edge -levyn And You And I -kappaleen veroinen. Eron Close to the Edgen eduksi tekee pöhkön Sound Chaserin selvä alemmuus Siberian Khatruun.
Parasta antia Relayerillä tosiaan on huikaiseva Leo Tolstoin Sota ja rauha -teoksesta ammentava The Gates of Delirium, jonka taistelukohtaus on mielestäni ainakin Yesin hengästyttävintä settiä jos ei jopa parasta: rummut ja autonosat pärisevät, Howe riipii kitaraansa minkä sietää ja Moraz vääntää kosketinarsenaalistaan varsin viheliäiset viisut. Tämä mestariteos innoitti minut myös lukemaan läpi Sota ja rauha -klassikon, mistä olenkin ylen kiitollinen Yesille.
Vaikka taas To Be Overia en oikein ymmärtänyt tuolloin levyn ostoaikoihin, nykyisin se(kin) iskee aivan hemmetisti instrumentaalisesta väliostastaan alkaen. Kappaleen alku tosin on valitettavan flatku hienoisessa countryhtävyydessään.
Uskallan suorin selin väittää tätä Yesin toiseksi parhaaksi levyksi, vaikka levyllä ei soitakaan Bruford tai Wakeman. Tämä ainoa Patrick Morazin tähdittämä Yesin studioalbumi sisältää myös mielestäni parasta kuulemaani Alan Whiten rumpalointia ja yhteissoitto Squiren kanssa on aivan viimeisen päälle, mikä varmasti on omiaan siivittämään Relayerin sydämessäni kunniapaikalle Close to the Edgen ja Going for the Onen väliin.
Instrumentaatio
- Jon Anderson: laulu
- Steve Howe: akustinen kitara, sähkökitara, laulu
- Patrick Moraz: koskettimet
- Chris Squire: basso, laulu
- Alan White: rummut, lyömäsoittimet
Kansitaide: Roger Dean
Kappaleet
- The Gates of Delirium (Anderson, Howe, Moraz, Squire, White) - 21:55
- Sound Chaser (Anderson, Howe, Moraz, Squire, White) - 9:25
- To Be Over (Anderson, Howe, Moraz, Squire, White) - 9:06
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti