Albumi eroaa jonkin verran biisimateriaaliltaan edeltäjistään, sillä kun aiemmilla levyillä sävellysvastuu oli vahvasti Pye Hastingsin hartioilla, In the Land of Grey and Pinkillä Siclairin serkukset astuvat näyttävästi parrasvaloihin.
Kriitikot ja fanit pitivät aikanaan Caravanin uutukaisesta, mutta aiempien albumien tapaan levy ei myynyt maagisesti. Tämä johtikin erään aikakauden loppuun, kun David Sinclair siirtyi maistelemaan ruohoa aidan toiselle puolelle Robert Wyattin vasta perustettuun Matching Mole -yhtyeeseen.
Omalle musiikkiharrastuneisuudelle In the Land of Grey and Pink on todella keskeinen, sillä se lienee ensikosketukseni Canterburyn koulukunnan musiikkiin. Saatuani levyn vuoden 2010 loppupuoliskolla silloiselta tyttöystävältäni Tukholman tuliaiseksi, en voi sanoa rakkauteni roihahtaneen canterburyläistä jazzmaisuutta kohtaan. Aika ei tuolloin vielä ollut valmis, mutta jotain jäi jo ensimmäisestä kuuntelukerrasta kytemään sisälleni. Seuraavan vuoden kuluessa haaleinkin käsiini monet Canterburyn koulukunnan kulmakivilevyt.
In the Land of Grey and Pink edusti minulle kaksi vuotta Canterburyn koulukunnan ultimateellisinta huippusuoritusta (kunnes levyhyllyni täydentyi Hatfield and the North -yhtyeen The Rotters' Clubilla ja National Healthin Of Queues and Cures-albumilla). Vaikka tätä nykyä Caravanin kovin (musiikki sinänsä on aika pehmeää) pitää pääni Canterbury-pörssissä paikkaa numero kolme, levyn arvo ei ole hälventynyt haiventakaan.
Sinclairin serkusten musisointi on jumalallista kuunneltavaa. Richard on erityisesti tämän albumin johdosta basistina esikuvani, laulannollisesti suosikkejani ja Davidin urkusoolot ovat aivan omaa luokkaansa, vaikka käsittääkseni mies ei urkurina aivan virtuoosi olekaan. Erityisesti Winter Winen urkusoolo on korostamisen arvoinen - se on eittämättä paras koskaan kuulemani urkusoolo. Se tapaa tunkeutua tajuntaani erityisesti kävellessäni pakkasella ja tuolloin lämmittää mieltäni ja kaiketi myös vartaloani.
Levykokonaisuutta ajatellen Winter Wine kuuluu myös levyn kohokohtiin, mutta täytyy taas myöntää: levyn taso on niin timanttinen, että kappaleiden paremmuusjärjestely tuntuu varsin tarpeettomalta (mutta minkä itselleni mahdan, tykkään järjestellä ja luokitella asioita). Myös nimikkokappale lukeutuu ehdottomasti canterburyläisen rockin kohokohtiin. Knoppina mainittakoot, että Richard Sinclair myöhemmin hyödyntää kappaleella kuultavaa kuplien puhaltamista veteen myös tässä postauksessa jo mainitulla Hatfield and the Northin The Rotters' Club -levyllä.
Vaikka en ensimmäisillä kuuntelukerroilla levyn popimmasta annista, Richard Sinclairin tyttöystävästään kirjoittamasta Golf Girlistä ja Pye Hastingsin levyn ainoasta sävellyksestä Love to Love You (And Tonight Pigs Will Fly) paljoa perustanut, olen alkanut niitä myöhemmin arvostamaan. Vaikka kumpainenkin on musiikillisesti muita levyn kappaleita kevyempi, ne toimivat erinomaisina hengähdystaukoina levyn virtausta ajatellen (joskin voidaan väitellä, tarviiko heti levyn alussa levähtää, mutta ehkä tässä kohtaa voidaan puhua jonkinlaisesta oikeaan mielialaan virittäytymisestä).
Sokeri löytyy kuitenkin pohjalta. Vaikka olen kuullut Caravanin magnum opusta kritisoitavan päämäärättömäksi toisiinsa liittymättömien soolojen kokoelmaksi, sanon että saakeli. Nine Feet Underground on yksi parhaista tietämistäni tavoista viettää 22 minuuttia ja 40 sekuntia elämästään. Tämäkin oli tosin ekoilla kuuntelukerroilla aivan liikaa minulle, ja varmaankin tuolloin kuuluin kriitikoiden kuoroon. Ymmärtäähän tuon silti - kappale lieni kolmas koskaan kuulemani yli 15-minuuttinen rock-kappale. Lukemattomien kuuntelukertojen jälkeen mestariteos on ainakin nykyään korvissani kovinkin koherentti.
Kaiken kaikkiaan kyseinen canterburyläisen Caravan-yhtyeen kultakimpale kuuluu kiistatta kauneimpien kuulemieni kappalekokoelmien kastiin. Hieman hölmöltä tuntuu miltein jokaisen blogikirjoituksen kohdalla korostaa, kuinka milloin mikäkin kyseessä oleva albumi on suosikkieni sakissa, mutta ehkäpä omistan vain paljon erinomaisia levyjä.
Jos et ole koskaan kuunnellut canterburyläistä progea, aloita tästä.
Instrumentaatio
- Richard Sinclair: basso, akustinen kitara, laulu
- Pye Hastings: sähkökitara, akustinen kitara, laulu
- David Sinclair: urut, piano, mellotron, taustalaulu
- Richard Coughlan: rummut, lyömäsoittimet
+
- Jimmy Hastings: huilu, tenorisaksofoni, piccolo
- Dave Grinstead: kanuuna, kello, tuuli
Kansitaide: Anne Marie Anderson
Kappaleet
- Golf Girl (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 5:05
- Winter Wine (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 7:46
- Love to Love You (And Tonight Pigs Will Fly) (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 3:06
- In the Land of Grey and Pink (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 4:51
- Nine Feet Underground (Coughlan, Hastings, D. Sinclair, R. Sinclair) - 22:43
- Nigel Blows a Tune
- Love's a Friend
- Make It 76
- Dance of Seven Paper Hankies
- Hold Grandad by the Nose
- Honest I did!
- Disassociation
- 100% Proof
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti