Jokainen yhtyeen jäsenistä oli varsin nimekäs jo ennen ELP:n perustamista; Keith Emerson The Nice -yhtyeestä, Greg Lake King Crimsonista ja Carl Palmer Atomic Roosterista ja The Crazy World of Arthur Brown -yhtyeestä. Palmerin tilalle tosin alun perin kaavailtiin Jimi Hendrixin rumpalia Mitch Mitchelliä.
USA:ssa albumi nousi (mahdollisesti Lucky Man -singlen avustuksella) 18. ja UK:ssa jopa neljänneksi.
ELP on tunnetusti yhtye, joka yleensä herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Näin ei ole kuitenkaan oikein itseni kanssa vaan ELP:n "mieto" yliampuvuus lähinnä huvittaa ja levystä riippuen musiikki maittaa vaihtelevissa määrin. Tämä Tarkus-albumin innoitamana syksyllä 2011 ostamani progen kolossin debyyttilevy kuuluu mielestäni ehdottomasti maittavimpaan kastiin.
Emerson, Lake & Palmer -albumin salaisuus suosikki ELP-levyni -aseman kahmimisessa on sen tasaisuus - albumi on ainoa omistamastani neljäestä Emerson, Lake & Palmerin levystä, jolla ei ole makuuni huonoja tai muuten levykokonaisuutta pilaavia kappaleita. Sen lisäksi jokainen tämän levyn kappaleista on vieläpä varsin erinomainen.
Erityisesti levyllä korvilleni maittaa ELP:n rouhea versiointi ukrainalaisen säveltäjä Béla Bartókin sävellyksestä Allegro Barbaro (tällä levyllä nimellä The Barbarian). Tämän lisäksi levyn kohokohtiin nostaisin Emersonin pianotaiturointia parhaimmillaan sisältävän Take a Pebblen, joka lienee ainoa koskaan kuulemani kappale, jossa pianosointuja soitetaan plektralla.
Muutamia kyseenalasia paloja albumi toki sisältää. Emersonin soolopala The Three Fates pyörii liiallisuuden rajamailla pysyen kuitenkin mielestäni mukavuusalueen sisäpuolella, Tank-kappaleen rumpusoolo on borderline-perusteltu erinomaisen varsinaiseen kappaleeseen takaisinsiirtymän pelastaessa tilanteen ja Lucky Manin lopun syntetisaattorisoolo on mielestäni aina ollut jokseenkin päälleliimatun olonen. Levyn lyriikkapuoli ei myöskään ole mielestän missään nimessä ainakaan levyn meriitteihin luettavissa. Nämä seikat eivät kuitenkaan likimainkaan onnistu tuhoamaan mainion Emerson, Lake & Palmer -albumin kuuntelukokemustani.
Koska tämä levy todella on supertriolta suosikkini, sitä tulee kuunneltua ylivoimaisesti eniten. Luonnollisesti kolme seuraavaakin levyä sisältävät hienoja hetkiä, mutta niitä vastapainottaa kurjasti myös tylsyyttä tai liiallisen överiä överiyttä huokuvat levyn osaset. Tätä albumia olen myös kerrasta toiseen suositellut kokeiltavaksi ihmisille, jotka eivät vaikkapa Brain Salad Surgery -albumista välitä.
Instrumentaatio
- Keith Emerson: piano, urut, Moog-syntetisaattori, klavinetti
- Greg Lake: laulu, basso, sähkökitara, akustinen kitara
- Carl Palmer: rummut, lyömäsoittimet
Kansitaide: Nic Dartnell
Kappaleet
- The Barbarian (Bartók, Emerson, Lake & Palmer) - 4:32
- Take a Pebble (Emerson, Lake & Palmer) - 6:00
- Knife-Edge (Janáček, Bach, Emerson) - 7:07
- The Three Fates (Emerson) - 8:08
- Clotho - 1:48
- Lachesis - 2:43
- Atropos - 3:15
- Tank (Emerson, Palmer) - 12:18
- Lucky Man (Lake) - 4:36
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti