Bananamour oli suurelle yleisölle jokseenkin helpommin lähestyttävää musiikkia Ayersin aikaisempiin levyihin verrattuna. Se ei kuitenkaan menestynyt yhtä hyvin kuin Ayersin parhaana pidetty albumi Whatevershebringswesing - Bananamourin edeltäjä.
Ayersin uudessa (käsittääkseni basisti Archie Leggetin mukaan nimetyssä Archibald-nimisessä kiertueyhtyeessä soitti kitaraa tuolloin tulevaisuudessa Gongiin siirtynyt Steve Hillage.
Päädyin ostamaan Bananamour-albumin kovaan Canterbury-kuumeeseeni alkukesällä 2013 yleisten ohjeiden vastaisesti. Canterbury-orientoituneille musiikki-ihmisille nimittäin kuulee usein suositeltavan Kevin Ayersin kolmea ensimmäistä albumia, mutta Steve Hillagen läsnäolo tällä levyllä oli tarpeeksi suuri vaikutin hylätä ohjeet. Mahdollisesti tämä oli hienoinen munaus, sillä Bananamour ei juurikaan canterbury scenen musiikkia muistuta.
Levy alkaa lupaavasti leppoisella Don't Let It Get You Down (For Rachel) -viisulla, jota seuraa kerrassaan hulppea Steve Hillagen kitaravirtuositeettia esittelevä Shouting in a Bucket Blues. Valitettavasti kahden erinomaisen kappaleen jälkeen levyn taso mielestäni laskee jonkin verran, eikä palaa enää aivan aiemmalle tasolle takaisin.
Bananamour-albumin toinen puoli on vielä jokseenkin ensimmäistä rauhallisempi ja seesteisempi. Tässä suuren poikkeuksen tekee aivan pöhkö ja mahtipontinen Beware the Dog, joka päättää levyn mitä eriskummallisimmalla tavalla. Ja kyllähän Decadence parhaimmillaan yltyy varsin miellyttävään psykedeliointiin. Kuriositeettina täytynee myös mainita Oh! Wot A Dream -kappaleen olevan tribuutti brittipsykedelian keskeiselle hahmolle, Syd Barretille.
Vaikka Kevin Ayersin persoonasta ja persoonallisesta lauluäänestä pidänkin, Bananmour on aina ollut minulle pienimuotoinen pettymys. Albumin alun mainioista biiseistä hieman laskeva laulujen taso alleviivaa entuudestaan kuuntelukokemukseni hienoista mollivoittoisuutta. Levy on kuitenkin ihan hyvä, mutta en vain juuri koskaan oikein ole sellaisella tuulella, että erityisemmin Bananamouria kaipaisin. En sitä kuitenkaan virheostokseksi laske.
Instrumentaatio
- Archie Legget: basso, laulu
- Eddie Sparrow: rummut, lyömäsoittimet
- Kevin Ayers: kitara, laulu
- Robert Wyatt: laulu
- Steve Hillage: kitara
+
- Doris Troy: taustalaulu
- Liza Strike: taustalaulu
- Barry St. John: taustalaulu
- Mike Ratledge: urut
- Howie Casey: tenorisaksofoni
- Dave Caswel: trumpetti
- Lyle Jenkins: baritonisaksofoni
- Ronnie Price: piano
- Tristam Fry: lautaset
Kansitaide: Bob Lawrie
Kappaleet
- Don't Let It Get You Down (For Rachel) (Ayers) - 4:04
- Shouting in a Bucket Blues (Ayers) - 3:45
- When Your Parents Go to Sleep (Ayers) - 5:47
- Interview (Ayers) - 4:43
- Internotional Anthem (Ayers) - 0:43
- Decadence (Ayers) - 8:05
- Oh! Wot A Dream (Ayers) - 2:48
- Hymn (Ayers) - 4:35
- Beware of the Dog (Ayers) - 1:25
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti