Hawkwind-levyä äänitettiin yhteensä tuottaja Dick Taylorin (The Pretty Thingsistä) mukaan vajaan viikon, josta yli puolet käytettiin Hurry on Sundown -kappaleeseen. Kaikki ensimmäisen ja viimeisen kappaleen väliset biisit taas on leikelty erilleen pitkästä psykedeelisestä live in studio -jamista.
Musiikkilehdistössä oltiin innostuneita Hawkwindin freesistä spacke rockia osaltaan synnyttäneestä näkökulmasta, vaikkei levy myyntimenestys ollutkaan.
We weren’t influenced by anybody actually. When we first started getting the band together I don’t think we had any influences, ’cause we were just doin’ sort of weird, spacey stuff. - Dave BrockTämä kitaristi-laulaja (ei tuolloin vielä yhtyeen nokkamies) Dave Brockin retrospektiivinen muistelo kiteyttää varsin hupaisasti levyn tunnelman: outoa avaruusmeininkiä. Olen kuitenkin toisista lähteistä (tiedä sitten ovatko yhtä luotettavia) erityisesti Saksan krautrock-puuhastelun ja jossain määrin Pink Floydinkin olleen Hawkwindin musiikin innottajina, vaikka eittämättä Hawkwind kyllä oman tyylinsä löysi varsin vikkelästi.
Quark, Stranges and Charm -kirjoitukseni yhteydessä käsittelinkin jo tämänkin levyn hankinnasta, joten eipä siitä paljoa enempää tässä. Muistan hämmästelleeni Hawkwind-albumin hieman "space folkahtavaa" (etenkin ensimmäisen ja viimeisen kappaleen kohdalla, kiitos Dave Brockin katusoittajataustan) tuntua tuoreeltaan, sillä se ei kovin hyvin sopinut aiemman kuulemani tuotannon perusteella Hawkwindista luomaani käsitemalliin.
En enää tätä nykyä ole aivan varma kuinka hyvä tämä levy oikeasti (ihan kuin tietäisin muissakaan tapauksissa, eihän tämä kovin objektiivista touhua ole tämä musadiggailu) on, sille se on kasvanut niin lujasti kiinni minuun. Hatara muistikuva minulla on, että albumia ensikertoja soittimessani pyöritellessäni en juurikaan käsittänyt Hawkwind-albumin psykedeelistä sisältöä, eli valtaosaa albumista. Toisin on nykyään, joskin edelleen nautin suuresti myös levyn kurinalaisemmasta sisällöstä; Dave Brockin katusoittajauraa heijastelevista Hurry On Sundownista ja Mirrof Of Illusionista, jälimmäisestä vielä ensimmäistä enemmän. Brock muuten käsittääkseni jättäytyi toisinaan näinä Hawkwindin alkuaikoina keikoilta juurikin katusoittohommiin, sillä ne tuottivat paremmin rahaa.
Nykyään levyn ehdotonta huippua itselleni edustaa ehdottomasti henkeäsalpaavaksi yltyvä Seeing It As You Really Are. Erityisesti Dick Taylorin läsnäoloa kuumotelleen Huw Lloyd-Langtonin kitarasoolon yltyessä huippuunsa, myös Hawkwind-albumi saavuttaa kohokohtansa. Toki muidenkin soittoniekkojen soitto sujuu sukkelasti.
Levyn tunnelma on kauttaaltaan varsin hurmaava musiikin siirtyillessä hurjasta letkeästä läpsyttelystä psykedeeliseen pahtoon - ja takaisin. Poimin melkeinpä poikkeuksetta tämän Hawkwindin esikoislevyn soittimeeni varsin mieluusti ohitse Pink Floydin alkuaikojen tuotannon. Sellainen mies minä olen.
Instrumentaatio
- Dave Brock: laulu, kitara, koskettimet, huuliharppu
- Nik Turner: saksofoni, huilu, laulu
- Huw Lloyd-Langton: kitara, laulu
- John A. Harrison: basso, laulu
- Dik Mik: syntetisaattori
- Terry Ollis: rummut
Kansitaide: Arthur Rhodes
Kappaleet
- Hurry On Sundown (Brock, Hawkwind) - 4:50
- The Reason Is? (Brock, Hawkwind) - 3:30
- Be Yourself (Brock, Hawkwind) - 8:09
- Paranoia – Part 1 (Brock, Hawkwind) - 1:04
- Paranoia – Part 2 (Brock, Hawkwind) - 4:11
- Seeing It As You Really Are (Brock, Hawkwind) - 10:43
- Mirror Of Illusion (Brock, Hawkwind) - 7:08
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti